Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 4. toukokuuta 2017

Tuusulan seurakunta ja Vapari

jormas: Herättelin jokunen päivä sitten aiheesta Facebookissa keskustelua lyhyellä toteamuksella ja kysymyksellä: "
Päivän Keltainen Keskari kirjoitti, että Tuusulan seurakunta ei myöntänyt avustusta kehitysvammaisten jalkapalloseura Vaparille. Haettu summa saattoi olla 250 euroa. Yritin etsiä perusteluja, mutten löytänyt. Osaako joku kertoa?"

Keskustelua ja kielteisen päätöksen perusteluja asiasta tulikin riittävästi. Varsinkin avustuksen hylkäämistä esittäneet seurakuntapoliitikot perustelivat päätöstä, että eihän tässä ollut mitään outoa eikä ihmeellistä. Tästä hieman innostuin toteamalla Facessa muun muassa näin:
"Kun kyseessä on seurakunnan entinen toiminta, joka on siirtynyt vapaaehtoisvoimin oikeaan urheiluseuraan, kun kyseessä ovat arvatenkin Tuusulan seurakunnan jäsenet, kehitysvammaiset lapset, kun kirkkoneuvoston esittelijä ja kirkkoherra ovat eri mieltä, kun mokomasta 250 euron avustuksesta äänestetään ja jätetään vastoin esittelijän esitystä myöntämättä, niin kuinka yksinkertaisena minua pidätte, kun sanotte, ettei asiassa ole srk:n näkökulmasta outoa tai mitään ihmeellistä? Tällä hetkellä koen häpeää olla kyseisen seurakunnan veroja maksava jäsen."

Juupas eipäs keskustelun lisäksi kyselin Päivi Strandénin kanssa, että onko joku muukin valmis kantamaan kortensa kekoon, jos katsellemme yhdessä omista pusseistamme kyseisen summan. Tähän on vastattu lähes kymmenen ihmisen voimin ja rahaa on kasassa suunnilleen tuplamäärä, kun Elämän tähden ry:kin laittaa roponsa.

Keski-Uusimaan toimituksen kehutuin ja parjatuin palsta lienee Keltainen Keskari. Tänään olen yhteydessä palstan toimittajaan Heikki Santavuoreen ja kysyn, että haluaisiko hän olla jollakin tavalla mukana siinä, että kyseinen palsta on ainakin kerran ollut mukana tekemässä hyvää. Odotellaan siis vielä tovi ja katsotaan Santavuoren ja Vaparin mielipiteet kuinka etenemme.


Facessa lupasin myös, että laitan tiliotteen kaikkien nähtäville, josta näkyy tämän aamun tilanne. Laitan sen seuraavassa päivityksessä. Haluan korostaa, että kyseessä ei ole rahankeräys lain tarkoittamassa muodossa. Vaan kukin on tallentanut yhdistyksen tilille haluamansa summan, jotka toimitamme sitten kaikkien nimissä Vaparille.

Ei kommentteja: