Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 6. huhtikuuta 2017

Sosiaalinen media

jormas: Sanotaan, että ihminen on vanha, jos käyttää enemmän aikaa menneisyyden kuin tulevaisuuden ajatteluun. Minulla se on "hiinä ja hiinä", sillä muistelen ja kertoilenkin mielelläni menneistä. Onhan elämää takana huomattavasti enemmän kuin edessä. Ainakin näillä tiedoilla.

Oleellinen osa nykyisyyttä, leppoistamisen elämänvaihetta, on minulla sosiaalinen media kaikkinensa. Mitä se sitten itse kullekin onkaan, sillä luulen, että ajattelemme siitä varsin yksilöllisesti. Ennen oli puhelin, jolla tosiaan voi ainoastaan soittaa ja ottaa vastaan puheluja. Toki siinäkin oli joitakin palveluja, jotka ovat unohtuneet. Yksi kuitenkin oli herätyspalvelu, joka tarkoitti, että voin tilata puhelimella itselleni herätyksen ja joku minulle sitten soitti antamaani numeroon sovittuna ajankohtana.

Mutta nykyistä laitettani sanotaan älypuhelimeksi, jossa vain yksi ominaisuus on puhelin. Kaikkiaan kosketusnäytöllisessä, kahden sim-kortin laitteessani on yli 70 eri ohjelmaa, joita käytän aktiivisesti. Luettelen ne ehkä joskus.

Tällä hetkellä eniten aikaa käytän Facebookissa, sillä normaalin kommunikoinnin lisäksi olen useammankin, itse perustamani ryhmän moderaattori  ja ylläpitäjä. Mutta mikä on moderaattori?

Wikipedia sanoo näin: "Moderaattori, joskus myös seriffi, on internetissä käytävän keskustelun asiallisuutta valvova henkilö, joka toimii ylläpitäjän apulaisena. Moderaattoreita on chateissa, keskustelualueilla ja eri sivustoilla. Moderaattori on yleensä chatin tai keskustelufoorumin aktiivinen jäsen, jolle voidaan myöntää moderaattorin oikeudet. On myös olemassa ns. "palkkamoderaattoreita", jotka eivät ole chatin tai keskustelufoorumin käyttäjiä. Moderaattorin tehtäviin kuuluu valvoa sitä, että käytävän keskustelun sisältö vastaa kyseisen keskustelun kriteerejä, sääntöjä ja että se yleensäkin pysyy hyvän maun ja netiketin mukaisena. Tarvittaessa moderaattori voi sensuroida keskustelijan viestejä tai antaa porttikiellon eli niin sanotun bannin huonosti käyttäytyvälle käyttäjälle. Moderaattorit pitävät kurissa myös mahdollisen spämmin, jota toisinaan keskustelufoorumeille ja chatteihin ilmestyy.
Facebook on monen ihmisen henkireikä ja joskus ehkä ainoa kommunikointitapa muiden ihmisten kanssa. Joillekin se on pelkkä ilkeilyn välinä ja joidenkin tarkoitus on tuottaa hyvää mieltä. Henkilökohtaisuuksiin menevä haukkuminen, sekä ihmiset, jotka kertovat omaa tai muilta saatua käsitystään maailman ainoana totuutena, saa joskus niskakarvani nousemaan pystyyn ja osallistun keskusteluihin liiankin kärkkäästi. Taidanpa kirjoittaa aiheesta vielä toisenkin blogin.

Ei kommentteja: