Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

KUUMA-kunnat ja asuminen

päivis: Vastasin tänään KUUMA-kunnissa asumista koskevaan kyselyyn. Kyseisiä kuntia ovat Tuusulan lisäksi Järvenpää, Nurmijärvi, Hyvinkää, Vihti, Kirkkonummi, Kerava, Mäntsälä, Pornainen ja Siuntio.

Kyselyssä haluttiin selvittää nykyistä asumistapaa ja ilmeisesti varsinkin tulevia asumistoiveita. Hieman kysymyksenasettelussa häiritsi se, että kaikkien vastaajien uskottiin haaveilevan muutosta pois jonnekin. Kaikkiin kysymyksiin en edes voinut vastata, kun ajatuksissa ei ole muuttaa minnekään Jokilaaksosta. Toivon mukaan vastaukseni otetaan kuitenkin huomioon lopullisessa selvityksessä.

Kyselyn lopussa oli tilaa vapaille kommenteille. Kirjoitin siihen lyhyesti haja-asutusalueella asumisesta. Kun tämän asumismuodon on valinnut, ei ole oikein vaatia yhteiskunnan palveluja lähialueelle. Syyt viihtyä syrjässä löytyvät muualta kuin palveluista. Joukkoliikenteen toimivuutta, tavalla tai toisella, pitäisi silti olla oikeus odottaa.

Kyselyssä haluttiin tietää muun muassa, että riittääkö parveke vai pitääkö
olla suuri tontti. Kun nykyisin pihassa on kaksi lampeakin, mikään
vähempi ei nyt taitaisi oikein kiinnostaa.
Oikeastaan nyt tajusin, miten esimerkiksi meillä Myllykylässä saattaa olla vanhempaa väkeä, joka tavallaan on jumittunut tänne. Ennen niin virkeän kylän palvelut ovat kadonneet (ainakin kaksi kauppaa), mutta kaikilla ei ole edes omaa autoa päästäkseen palvelujen äärelle. Kun julkinen liikenne toimii niin kuin toimii, apua kauppareissuille ja muuhun asiointiin voi odottaa vain mahdollisilta sukulaisilta tai naapureilta.

Muiden KUUMA-kuntien tilannetta en tunne, mutta ainakin Tuusulalla on vaikeuksia houkutella tänne uutta väkeä asumaan. Ihan niin kuin emme itsekään oikein näkisi, mitä hyvää Tuusulassa on. Monesti olemme tätä ihmetelleet. Viimeksi luettuamme, ties monennenko kerran, ilmoitusta vapaista vuokra-asunnoista entisellä varuskunta-alueella. Asuntojen takuuvuokratkin ovat niin pienet, että vuokraamisen vaikeutta ei voi oikein käsittää.

Epäilenkin, että vuokrailmoituksen laatijoilla ei ole ollut näkemystä siitä, miten muutto juuri näihin asuntoihin voitaisiin tehdä houkuttelevaksi. Asuminenhan jossakin ei tarkoita vain sitä, montako neliötä neljän seinän sisällä on. Kuten alussa mainitussa kyselyssäkin todettiin, ihmisillä on monenlaisia toiveita asumiseensa liittyen. Ehkä näiden asuntojen vuokraamisessa on kyse työmarkkinoilta tutuksi tulleesta kohtaanto-ongelmasta.

Jos Tuusula ei pelkkänä asuinpaikkana houkuta, minkähän verran asunnontarvitsijoita mahdollisesti kiinnostaisi esimerkiksi se, että kyseisten vuokra-asuntojen lähituntumassa sijaitsee Tuusulan maanmainio uimahalli, liikuntakeskus ja linja-autoasemakin on vain lyhyen kävelymatkan päässä. Jo nuo tiedot lehti-ilmoittelussa varmasti herättäisivät liikunnallisten, mutta kenties autottomien vuokra-asunnon etsijöiden kiinnostuksen.

Ei kommentteja: