Thaimaan liikennekulttuuri

päivis: Tänään menimme isommalla porukalla armeijan alueella sijaitsevalle Sai Kaew Beachille. Tavan mukaan tuttu lavataksikuski vei meidät sinne ja haki pois. Istuin menomatkalla kuskin vieressä ohjaamossa. Kuskin puoleinen vilkku edessä tai takana ei toiminut, joten kuski heilutti ikkunasta kättään kaistanvaihdon ja kääntymisen merkiksi. Ehkä se on thaimaalaista liikennekulttuuria. Pääasia kuitenkin on, että jotenkin ilmennetään omia aikeita toisille tiellä liikkuville.

Turvavyötä käytimme molemmat. Kuski tosin vasta siinä vaiheessa, kun suuntasimme Sukhumvitille, vilkasliikenteiselle pääväylälle. Pikkuteillä ja kaduilla turvavyötä ei kuskilta tulleen vihjeen mukaan tarvitse käyttää. Kauankohan täällä menee aikaa oppia, että vyötä ei käytetä siksi, että laki sanoo niin? Suomessakin moni vastusti aikoinaan turvavyön käyttöpakkoa, kun ei millään pystynyt ymmärtämään, että sen ansiosta on mahdollista säästää melkoinen määrä ihmishenkiä.

Olemme eräänkin kerran Jorman kanssa kirjoittaneet huomioitamme thaimaalaisesta liikennekulttuurista. Aika usein olemme yrittäneet oikaista käsityksiä siitä, että Thaimaassa liikenne olisi jotenkin kaoottinen. Vaarallinen se kyllä ajoittain on. Päivittäinkin, jos itse ei ole tarkkana.

Viimeisin paha liikenneonnettomuus tapahtui jokunen viikko sitten, kun minibussi ja joku toinen suurta ihmismäärää kuljettanut pikkuauto törmäsivät toisiinsa. 25 henkilöä kuoli. Kuulemamme mukaan sen jälkeen maan liikenteestä otettiin pois useita kymmeniä tuhansia minibusseja. Tekikö se sitten maantieliikenteestä turvallisemman? Sitä emme ainakaan vielä voi tietää. Epäilen.

Yksittäiset liikennetapahtumat ovat kuitenkin varmasti usein turvallisempia kuin Suomessa. Esimerkiksi risteyksiä lähestytään varoen, koska ainakaan kokemuksemme mukaan käytössä ei ole oikealta tai vasemmalta tulevan etuajo-oikeutta. Risteyskohtaamiset ovat aina erilaisia ja niitä edeltää jonkinlainen sanaton neuvottelu siitä, kenen vuoro on mennä ensin. Kärkikolmioita ei ole. Stop-merkkejä näkee paikoin, mutta niillä ei tunnu olevan järin suurta merkitystä.

Seven Seasia sivuavan kadun, Chayapruekin, kaikki mieltävät pääkaduksi, vaikka poikkikatujen risteyksissä kärkikolmioita ei olekaan.

Risteyksissä ei ole kärkikolmiota, mutta silti valkoisen henkilöauton
kuski odottaa kiltisti omaa vuoroaan kääntyäkseen Chayapruekille.

Jomtienillakin on muutaman vuoden ajan ollut liikenneympyrä, jossa juuri kukaan ei meidän käsityksemme mukaan osaa ajaa oikein. Mutta onko oikeaa tapaa täällä edes olemassa? Ympyröihin ajamisista pyritään siksi selviämään maltilla ja tarvittaessa toisten aikeita tunnustellen. Ylimielisiä kaahareita näkee silti harmillisen usein. Silmät kannattaa ympyrässä ajajalla olla selässäkin, varsinkin kaksipyöräisellä liikuttaessa. Sivuille ja peileihin vilkuilu kannattaa ympyröissä, mutta muuallakin.

Tavallista on, että pimeällä osa mopoilijoista ja moottoripyöräilijöistä ajelee ilman valoja. Joskus pimeä mopoilija saattaa tulla vastaan väärään suuntaan ajaen. Kaikenlaisiin yllätyksiin on syytä varautua. Pimeinä liikkuvat jalankulkijatkin. Heijastimia täällä ei joko tunneta lainkaan tai ei välitetä tulla nähdyiksi. Ehkä ei ymmärretä koko heijastimen hienoa ideaa.

Kenties kummallisin liikenteeseen liittyvä ilmiö on kypärän käyttö. Sitä joko ei käytetä lainkaan tai jos kypärä onkin päässä, sen remmiä ei kiinnitetä. En ymmärrä, mitä varsinkin noiden viimeksi mainittujen päässä silloin liikkuu. Luultavasti ei mitään. Tähän hölmöyteen syyllistyvät sekä paikalliset että turistit.

Vielä kummallisemmaksi touhu menee, kun katsoo perheitä, jotka ajavat kaksipyöräisillä lapset kyydissä: äiti tai isä lapsen tai kahden, joskus kolmenkin kanssa saman pyörän päällä. Joskus on äiti ja isä sekä pari tenavaa kyydissä. Mutta kenellä onkaan kypärä? Kuskilla! Isällä tai äidillä. Pikkuhiljaa lasten kypäränkäyttö on yleistynyt ja hauskoja lasten kypäriä on kaupoissa myynnissä, mutta valitettavan harvoin ne vielä toistaiseksi päätyvät sinne, missä niitä tarvittaisiin. Lasten päätä ja henkeä suojaamaan.