Ruuastako ajopeliin menovettä kauppareissulle?

jormas: Olin samassa seminaarissa päiviksen kanssa. Pikku purtavaakin oli tarjolla ja sitä saattoi jäädä ylikin. Toivottavasti sille löytyi muuta käyttöä kuin kulkuneuvojen biopolttoaineeksi.

Kun ensi kerran kuulin, että ruuan tähteistä tehtäisiin polttoainetta, en voinut uskoa sitä todeksi. Ajattelin että ennen kuin minulla on jahtimakkaran siivu, banaani tai paprika ruokapöydässä odottamassa suuhun laittoa, on takana melkoinen logistiikkaketju. Ajatelkaapa itse hetkinen vaikka banaanin matkaa puun taimenesta jostakin Afrikan kupeesta poimimisineen, lajitteluineen, kuljetuksineen ja mitä kaikkea tuotantoketju pitäkään sisällään Pohjolan perukoille aamiaispöytään Chiquita-tarroineen ja televisio ynnä muine mainoksineen. Että eikö lopputuotteelle ole muuta keksintöä, kuin tämän hunajaa maksaneen prosessin jälkeen polttaa "ylikypsä" tuote jossakin autossa jälleen melkoisen prosessin jälkeen savuna taivaalle.

Kun elämää on arvatenkin enemmän takana kuin edessä, funtsii yhä enemmän mennyttä kuin tulevaa. Sitä paitsi tulevaa ei voi muistella. Jotkut sanovat sitä vanhuudeksi tai ainakin vanhenemiseksi. En myönnä! Joka tapauksessa kun olin kakara, ruuan tähteitä syötiin ensin seuraavana päivänä ja vielä sitäkin seuraavana. Sitten niitä tarjottiin koiralle ja välillä kissallekin. Ja maalaistalossa osansa saivat ainakin joulupöytää odottavat siatkin. Mitä tämän jälkeen jäi yli, päätyi likasankoon. Joka roudattiin kompostiin muutaman päivän välein ja sekoitettiin pihalta leikatun heinän ja puuceessä syntyneen tuotoksen kanssa. Viimein aikansa muhinut energiapesä meni faijan toimesta kärryillä ja joskus ämpäreilläkin perunapellolle, marja- ja omenapuille sekä kasvimaalle. Saattoipa äiti saada pienen osan kukkasilleenkin.

Samaa harrastamme Jokilaaksossa mekin eikä voi sanoa, että juurikaan jalostetummassa muodossa. Kompostoitava biojäte ja kahden ekokäymälän tuotokset menevät kahden-kolmen kompostointivaiheen jälkeen kasvihuoneeseen antamaan kasvuvoimaan kaikelle sille, jonka sitten pitkin kesää ja seuraavaa syksyä syömme.

Aikoinaan ja edelleen pidin elämää siitä, että aikuisten naisten suurin yksittäinen syy alkoholisoitumiseen oli, että keskiolut tuli maitokauppoihin. Olen edelleen samaa mieltä. Eräänkin äidin ruokakassissa alkoi kotiin kulkeutua jokunen olut, joita hän sitten siemaili keittiönjakkaralla istuessaan ja kodin askareita sekä ruokaa tehdessään. Alkoholismin siemen oli kylvetty.

Saman sarjan huonoja käytäntöjä on ollut, että enää ei ruuan käyttämistä ratkaise onko se pilaantunutta vai ei. Vaan se mikä päivämäärä on elintarvikepakkauksessa. Surullista tuhlausta ja kaikkea muuta kuin vastuullista kuluttamista.

Kuin eilisen näen äitini keittiön jakkaralla haistelemassa onko maito tai joku muu pilalla. Jos haistelun tulos jää epävarmaksi, oli seuraavana maistelu, jonka perusteella päätettiin mitä maidolle tehdään. Onko siitä viiliksi, piimäksi tai jonkin muun ruuan jatkeeksi. Tai lipittäisikö sen talon kissa vai koira. Jos ei mikään näistä toiminut, oli osoite likasanko ja siitä sitten ajallaan pihan perällä olleeseen kompostiin.

Mutta yhtä elävästi muistan äitini Elannon keskioluesta alkoholisoituneena samaisen keittiön jakkaran vieressä oksentamassa likasankoon. Se oli surullista. Kannetun likasangon tuotos pysyi siellä minne se kannettiin, mutta alkoholista pääsemiseksi kannettu vesi ei kaivossa pysynyt. Puuttui riittävä tahto elämän muutokseen ja äitini ruukku meni kaivolle kunnes särkyi lopullisesti.

Mutta vaikka maailma ja kehitys menee eteenpäin, se ei tarkoita, että aina mentäisiin edes oikeaan suuntaan. Vaikka en suoralta enkä vääriltä käsiltäkään kykene heti sanomaan mikä olisi elintarvikepakkausten päivämäärien vaihtoehto, tiedän sen, että varsinkaan kenenkään vastuullisen kuluttajan ei kuulu uskoa niitä sokeasti. Sillä niissä on ainakin minulle yksi muukin outous. En ole koskaan päässyt selvyyteen miten erotan pakkauksesta, jossa on vain päivämäärä, onko se viimeinen myyntipäivä vai viimeinen käyttöpäivä.