Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Onnestain on puolet sinun - vai miten se menikään?

päivis: Jorma kirjoitti eilen onnellisuudesta. Olen tuohon blogikirjoitukseen liittyvät onnen tunteet kuullut ja lukenut erilaisissa yhteyksissä useammankin kerran. Joissakin olen ollut osallisena tai vähintään silminnäkijänä. Tiedän, että Jorma kirjoitti aidoista kokemuksista.

Google löytää 0,41 sekunnissa noin 609 000 tulosta hakusanalle onnellisuus.

Ihmisiltä kysytään silloin tällöin, mikä on heidän elämänsä onnellisin hetki. Asiaan tuntuu kuuluvan, että onnellisimmaksi hetkeksi sanotaan lasten syntymä. En kiistä asiaa, mutta tuskin ihmiselämä niin latteaa on, etteikö joistakin muistakin asioista voisi sanoa, että silloin on ollut onnensa kukkuloilla.

Pitkään työttömänä olleelle täydellinen onnen hetki voi olla työpaikan, ja varsinkin kunnollisen työpaikan saaminen. Onnellinen on varmasti myös se, joka saa diagnoosin, jossa joku vakava sairaus todetaan parantuneeksi.

Koska ainakin kaikki lottoajat toivovat päävoittoa, luulisi niiden, jotka sen nappaavat, olevan ikionnellisia. Kenellepä eivät miljoonat eurot ja niiden mahdollistama uusi elämä kelpaisi.

Onnen voi löytää myös asioista, joita joku toinen ei osaa arvostaa tai ymmärtää ollenkaan. Jos esimerkiksi voittaa pelkonsa, joka rajoittaa tavallista arkea, onnen tunne on epäilemättä melkoinen.

Hyvän urheilusuorituksen jälkeen kultamitalistia ei katsota hitaasti, vaikka hän tirauttaisi kunnon itkut. Misseistä puhumattakaan. Varsinkin missien itkua taidetaan oikein odottaa. Esimerkiksi tangokuninkaat ja -kuningattaret ovat saattaneet tehdä vuosia työtä sen eteen, että viimeinkin tärppäisi. Ja kun se hetki lopulta koittaa, ei ole mikään ihme, että pääsee itku. Onnen itku.

Koen itseni usein onnelliseksi, kun voin seurata eläinten puuhia. Kanit ovat
suosikkiseurattaviani. Ja tietysti Niilo, joka tässä taistelee jalkapallon kanssa.
Onnea voi silti varmasti tuntea paljon pienemmistäkin asioista, mutta silti niin, että todella kokee juuri sillä hetkellä olevansa onnellinen. Jorma puhuu usein raittiina olemiseen liittyvistä pienistä hetkistä, jolloin voi kokea, että mitään oleellista ei puutu.

Wikipedia tarjoaa onnellisuuden määritelmäksi läpitunkevaa tunnetta siitä, että elämä on hyvää. Ehkä se on hyvin lähellä tuota Jorman useasti toistamaa ajatusta. Muinaiset kirjoittajat korostivat Wikipedian mukaan ihmisen hyveellistä elämää onnen lähteenä. "Omien tekojen lisäksi ihmisen onnellisuuteen vaikuttaa myös se, miten muut kohtelevat häntä. Myös oma ja läheisten ihmisten terveys ja riittävä toimeentulo lisäävät ihmisen onnellisuutta."

Ei kommentteja: