Harrastaminen on hyvä lääke syrjäymisen ehkäisyyn ja yksinäisyyteen

Harrastus voi olla myös yhteiskuntavastuun kantamista

jormas: Kun olin Sininauhasäätiön bossina, oli yhtenä harrastuksena liikunta eri muodoissa. Tätä harrastimme työporukassa työ- ja vapaa-ajalla joidenkin työkavereiden kateuteen saakka. Kunnes kademieliset veivät voiton ja jälkeeni tullut johtaja muutti osin työajalla tapahtuneen liikunnan liikunta- ja kulttuuriseteleiksi. Jotka osa käytti ja osa ei. Jotkut eivät käyttäneet, vaan myivät setelinsä niitä käyttäville. Nyt lienee koko setelikäytäntö Sininauhasäätiössä tiensä päässä.

Aamulla kävimme lenkillä ja jengi naureskeli minun juttujani. Jälkeenpäin selvisi, että enemmän tai vähemmän siksi, kun olin heidän esimiehensä. Sillä jälkeeni tullut pomo harrasti eri liikuntamuotoja ja mandaattiystävikseni paljastuneet seurasivat häntä tai kai oikeammin vuorostaan hänen asemaansa.

Mutta jos voi harrastuksen puute syrjäyttää nuoria, niin niin se voi tehdä varttuneemmallekin väelle. Sillä harrastuksen myötä on ja saa myös ystäviä, kavereita tai ainakin tuttuja. Jotka ovat hieman eri sakkia kukin.

Jäin aikoinaan viideksi vuodeksi osa-aikaeläkkeelle, jonka ajan koin olleeni, en töissä, vaan työpaikalla, sillä minulla ei ollut oikein mitään virkaa. Sain tehdä mitä halusin. Varsinkin, kun pidin huolen, että tekemisissäni ei näyttänyt olevan mitään järkeä. Sillä heti kun työnantaja löysi puuhasteluistani jotain järkeä, istutti hän paikalleni itsensä tai jonkun mieleisen. Ehkä mandaattiystävänsä.

Moni vaihtaisi tämän roskien keräilypaikan talven pakkasiin

Kyseinen viisivuotinen oli elämässäni tärkeää aikaa opetella eläkkeellä oloa ja eloa. Olen aktivoinut parikin harrastusta, joita harrastan itsekseni itseäni miellyttävällä tavalla. Molemmat ovat keräilyharrastuksia. Harrastan roskien keräilyä yksin ja päiviksen kanssa niin Suomessa kuin Thaimaassakin. Suomessa keräilen Kuuautollamme roskia ja romuja milloin mistäkin varsinkin silloin, kun tähtien asento on siihen suotuisa. Välillä tartun myös harjaan

Kuvailen touhujamme sekä keräämiämme jätteitä ja elämöin niistä muun muassa sosiaalisessa mediassa. Joskus sen avulla olen saanut kotikuntani tekemään omistamallaan alueella olevalle jätekasallekin jotain. Thaimaassa keräämme pari tuntia viikossa roskia monta kilometriä pitkän turistirannan hiekalta. Mukaan saamme välillä jonkun muunkin, usein myös lapsia. Keräämisen lisäksi se on oivaa asennekasvatusta niin paikalliselle väestölle kuin lomaansa rannalla viettävillekin.

Toista keräilyharrastusta olen nyt harrastanut vuoden verran. Se on kaverikeräily. Useat meistä elämänsä aikana pysähtyvät silmiin sattuvan, vuosien takaa olevan valokuvan, esineen tai vaikkapa paikan eteen. Mieleen tulvii muistoja, että mitähän mahtaa kuvan Kertulle tai esineen antaneelle Erkille kuulua. Tai tuon kiven takana taisin polttaa ensimmäisen savukkeeni ja niin edelleen.

Kaverikeräilyn Pekka löytyi kuudenkymmenen vuoden takaa

Ajattelee, että mitä mahtaa muistosta esiin tulleille ihmisille kuulua. Usein asia painuu unholaan ja saatamme jäädä korkeintaan alitajuntaisesti odottamaan, että muistojen mies tai nainen olisi yht´äkkiä oveni takana kysymässä kolmenkymmenen vuoden takaa, että mitä minulle kuuluu. Näinhän ei juuri koskaan käy. Mutta minä olen etsinyt nyt vuoden näitä ihmisiä ja ottanut heihin myös yhteyttä. Poikkeuksetta meillä on ollut mukavaa, kun olemme vaihtaneet kuulumisia. Menneitä, nykyisiä ja tulevia. Ja kun eroamme, paiskaamme kättä ja löytämäni kaveri lupaa "satavarmasti" ottaa ja pitää yhteyttä. Mutta näinkään ei taida tapahtuvan, sillä toisen elämään vuosien jälkeen tupsahtaminen jaksaa harvoin kantaa pysyvyyteen saakka.

Mutta ilman näitä keräilyharrastuksia olisin minäkin ehkä aika yksinäinen ja syrjäytynyt, vaikka en ymmärräkään kuinka järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle voi ylipäätään syrjäytyä. Ehkä tekisin jotain muuta ja opettelisin olemaan yksin, sillä olla yksin tai yksinäinen, ovat eri asioita. Mutta valtavirran mukana en kulje. Kuten eivät kulje Sauli Niinistö, prinssi Charles tai Paula Koivuniemikään. Vaan hekin kulkevat laillani laitapolkuja, joita ei enemmistö tallaa. He toisella puolen yhteiskuntaa ja minä toisella puolella.