Työmatka

päivis: Kuka nyt haluaisi lukea työmatkastani? Ei tosiaan ole pakko, mutta siitä nyt kuitenkin kirjoitan. En nimittäin keksimälläkään keksinyt mitään sopivampaa aihetta. Sitten päätin, että sen kun alan kirjoittaa. Näin näitä blogeja on usein ennenkin tullut väsättyä.

Tänään Smartin sisätilan lämmitin ei enää ollut päällä, kun ei ikkunassa ollut jäätäkään. Siksi kotipihasta lähtiessä tuntui vähän holotnalta. Olen viime aikoina lähtenyt töihin kymmenisen minuuttia aikaisemmin. Ennen radiosta tuli Merisää kun ajoin Soiniityntietä Myllykyläntielle. Nyt olen jo kääntynyt Vanhalta Tuusulantieltä Ilolan suuntaan, kun Yle Helsingin aamujuontaja lukee tiedotteita merenkulkijoille.

Merisää saa minut usein muistelemaan lapsuutta. Meillä syötiin samaan aikaan, kun radiossa päivällä luettiin Merisäätä. Olin kouluikään saakka kotihoidossa. Äiti hoiti ja isä kävi töissä. Noinhan se monessa tapauksessa meni ja edelleenkin naiset useimmiten jäävät hoitamaan lapsia ainakin vuodeksi tai pariksi. Minun lapsuudessani ei vielä tunnettu sanaa varhaiskasvatus. Luojan kiitos. Jos jotain sanaa olen alkanut vihata, niin sitä. Nykyään voisi kuvitella, että lapset, joita ei luovuteta päiväkodin varhaiskasvatuksen pariin, ovat viimeistään nuorina täysiä hunsvontteja. No, joidenkin onneksi puheet päiväkotien ylisuurista lapsiryhmistä ovat laantuneet, kun kaikki vannovat laadukkaan varhaiskasvatuksen nimiin.

Leinelän junapysäkillä olen yleensä muutamaa minuuttia ennen junan tuloa. Tänään jäin kuuntelemaan radiota niin, että minä ja juna olimme suunnilleen samaan aikaan pysäkillä. Minä onneksi vähän ennen. Junaan päästyäni aloitan työt. Minuuttiaikataulu takaa sen, että penkille istuttuani pääsen lukemaan juuri julkaistut Meltwaterin valikoidut uutiset. Poiminnat liittyvät työasioihin. On uutisia päihteistä, asunnottomista, alkoholilaista, syrjäytymisestä, työttömistä. Kaikkea kivaa kielteistä. Tai välillä uutiset toki kertovat hyvistäkin asioista. Onnistumisista. Harvemmin kuitenkin.

En arvannut ottaa tänään työmatkalta yhtään valokuvaa. Tämän kuvan
Kivistön lähes autiolta asemalta olen ottanut muutama kuukausi sitten.

Kahdenkymmenen minuutin junamatkan jälkeen kävelen Pasilan aseman poikki ratikkaan. Olen vaihtanut aamukävelyn asemalta työpaikalle Vallilaan iltapäiväkävelyksi töistä Pasilaan. Katetulla ylikulkusillalla soittaa joka aamu saksofonia sen verran tummanoloinen mies, että uskon hänen olevan kotoisin jostain vähän kauempaa. Tänään päätin antaa hänelle muutaman kolikon. Miehen kassi oli tyhjä. Vähän nolotti pudottaa sinne kymmenen ja kahdenkymmenen sentin kolikkoja. Toivottavasti seuraavalla kerralla en ole yhtä pihi. Annan ihan mielelläni vähän rahaa soittajille. Pahvimukikerjäläisille en periaatteesta anna. Myös Ison numeron myyjiltä ostan aina uuden lehden. Joskus ostan myös Suomen mustalaisten lehden, jota kauppaavat ainakin Helsingin keskustassa.

Menin siis seiskan ratikkaan, jonka lähtöä Pasilasta ei yleensä tarvitse odottaa kuin muutama minuutti. Syy siihen, että menenkin aamulla ratikalla, johtuu siitä, että töiden jälkeen on paljon työläämpi tähdätä Pasilan suuntaan menevään seiskaan. Siksi mieluummin kävelen. Aamulla ratikassa on yleensä melko hiljaista, kun suurin osa matkustajista näprää kännyköitään. Sama meininki on tietysti junassakin.

Jään pois Rautalammintien pysäkillä ja yleensä kävelen Mäkelänkadun yli päin punaisia. Minusta on törkeää pysäyttää jopa kymmeniä autoja sen takia, että muutama ihminen voi ylittää kadun. Yhtä hyvin voin odottaa, että autot ovat menneet ja katu on tyhjä, koska seuraavat autot ovat vielä kaukana edellisessä risteyksessä odottamassa valojen vaihtumista. Tänään joku oli painanut nappia, joten vihreät paloivat katua ylittäessäni. Suojatien edessä seisoi kaksi bussia odottamassa lupaa jatkaa.

Hississä matkalla kuudenteen kerrokseen katselin taas seiniin ilmestyneitä uusia töhryjä. Huomaa, että isännöitsijä on lomalla. Normaalisti sotkemisen suhteen pätee nollatoleranssi. Töhryt maalattaisiin heti piiloon. Olin tullut töihin.