Koivunmahlaa ja kanin pesimispuuhia

päivis: Asuminen maaseudulla tuo arkeen monenlaista mukavaa. Jokilaaksossa kasvaa paljon koivuja, joista yksi on tänä keväänä valjastettu antamaan meille mahlaa. Jo viime keväänä innostuimme kokeilemaan mahlan juoksuttamista, mutta silloin keinot olivat erilaiset kuin nyt. Silloin panimme vain pullon katkaistuun oksaan, johon mahlaa valui hitaanlaisesti.

Nyt Jorma porasi pieneen pihakoivuun reiän, josta mahla virtaa pulloon letkua pitkin. Mahlaa tulee selvästi enemmän kuin viime keväänä, mutta ei ainakaan vielä niin paljon kuin tuon kokoisesta koivusta pitäisi valua. Netistä löytämäni tiedon mukaan noin 15 cm paksuisesta koivusta voisi tulla viisi litraa mahlaa. Ehkä kevät ei ole vielä niin pitkällä tai sitten yöpakkanen hidastaa mahlan virtausta.

Koivunmahlan terveysvaikutuksista on vähän paha mennä sanomaan. Sen väitetään  muun muassa vilkastuttavan aineenvaihduntaa. Jopa selluliittia se jonkun tietolähteen mukaan voisi vähentää. Hampaillekin se saattaa olla hyväksi, koska siinä on tietysti koivusokeria.

Tiedä häntä, mutta hyvä smoothien neste se ainakin on. Tein meille ilta-smoothiet mangosta, banaanista ja kiivistä. Mahlaa lorautin reippaasti sekaan ja vähän myös hunajaa. Mahlamaljoja olemme kilistäneet jo muutamana aamuna. Nyt kilisteltävää on tosiaan ollut paljon enemmän kuin viime keväänä.

Toinen maaseudun hauskuus on tänään ollut kanien pesänrakentamispuuhien seuraaminen. Tosin tuo puuha on vääjäämättä tuhoon tuomittu. Meillä on pihassa suurehko sorakasa, johon kanit olivat jo kaivaneet luolan, jonka Niilo tänään hoksasi ja päätti osoittaa, että sen suonissa virtaa jack russelin verta. Toisin sanoen se esitti etsivänsä saalista ja tuhosi koko rakennelman.

Ei mennyt aikaakaan, kun kanit olivat kaivaneet uuden luolan ja alkoi vimmattu heinän roudaaminen pesään, jonne arvatenkin on tarkoitus perustaa pesä tulevia pienokaisia varten. Olemme uskoneet, että pihan harventuneessa kanipopulaatiossa musta kani on uros ja sen seurassa olevat kaksi ruskeaa kania olisivat sen heiloja. Siis naaraita.

Jostain syystä olen ajatellut, että kaninaaras on pesänrakentaja. Nyt rakennuspuuhissa näkyy kuitenkin olevan tuo musta kani, jonka suussa koloon on kulkenut eräskin heinötuppo. Tytöiksi oletetut kanit ovat seuranneet sivusta.

Lähiaikoina saamme varmaan nähdä, kuka sorakasan pesään lopulta käy pyöräyttämässä uusia perheenjäseniä. Ja minkä värisiä niistä mahtaakaan tulla. Mutta aikuiseksi nuo poikaset tuskin saavat kasvaa. Jo etukäteen vähän surettaa ajatus, että sorakasassa ne ovat kuin tarjottimella kaikille lihaa syöville villieläimille, joita pihassa piipahtaa: ketuille, oraville, supikoirille ja ties mille. Ilveksiä unohtamatta.