Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Työelämä ei ole niin kuin ennen

päivis: Tänään osui silmiin lehtiartikkeli, jossa ilmaistiin huoli nuorten työttömyydestä ja pätkätöistä. Siitä on syytä ollakin huolissaan, mutta ainakaan sen jutun yhteydessä ei nostettu esiin sitä, että nuorten suhde työhön ei ole samanlainen kuin ennen.

Pitää mennä jonnekin 60- tai 70-luvulle, kun vielä oli tavallista, että töitä haettiin vain kerran ja samassa työpaikassa oltiin eläkeikään asti. Sitten työsuhteet lyhenivät, syystä tai toisesta, ja alettiin puhua elinikäisestä oppimisesta. Alkoi olla normaalia, että yhden ammatin opiskelu ei riittänyt, piti hankkia toinen, ehkä kolmaskin.

Useamman alan ammattilaisuus ei ole pelkästään pakon sanelema juttu. Ihmiset ovat myös rohkaistuneet vaihtamaan alaa pelkästään omasta tahdostaan. Paljon on niitä, jotka ovat valinneet jonkin alan omien vanhempiensa toiveita kuunnellen. Kun ikää ja elämänkokemusta on karttunut, on saatettu alkaa ajatella omilla aivoilla ja heittäytyä johonkin täysin uuteen. Sellaiseen joka oikeasti kiinnostaa itseä.
Tässä ei ole nuoria työntekijöitä, mutta ehkä juuri siksi näiden
naisten olettaisi olevan hyvinkin sitoutuneita omaan työhönsä.
Kuva on viime kevään lomamatkaltamme Pietariin.
Tänään lukemassani lehtijutussa puhuttiin ikään kuin 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa syntyneitä olisi petetty vakuuttelemalla heille jo koulussa, että suurten ikäluokkien eläköityessä nuorilla olisi hyvät näkymät työikään tultuaan. Voi olla, ettei tulevaisuutta oikein osattukaan ennustaa, joten jossain määrin sen voi tulkita petokseksi, mutta syytä voi hakea myös nuorista itsestään.

Naureskelin eilen, kyllä - naureskelin, erään pitkähkön ja monipuolisen työuran tehneen naisen kanssa nykyajan nuorille, joista monen on niin kovin vaikea sitoutua töihin ja työpaikkaan. Monella kun on niin kova hinku työn ohella päästä reissaamaan.

Aika tyypillisen sen lajin työntekijän tapasin kerran lentokoneessa matkalla Thaimaahan. Hänellä, nuorella naisella, oli ties jo kuinka mones Aasian-omatoimimatka alkamassa. Pakettiin kuuluu, että ensin tehdään kevät, kesä ja syksy hanttihommia. Talven kolkutellessa pakataan reppu ja lähdetään maailmalle.

Olin myös aikoinani palkkaamassa johonkin projektiin työntekijää. Olisi ollutkin tarjolla muun muassa yksi nuori ja sopivalta tuntunut. Hänellä vain oli yksi rajoite, joka oli ehdoton este palkkaamiselle: hakijan piti ensin päästä reissaamaan muutamaksi kuukaudeksi. Työnantaja olisin kuitenkin tarvinnut työntekijän, joka aloittaa työt mahdollisimman pian. Sellainen löytyikin ikäluokasta, jolla työhön sitoutuminen on itsestään selvä asia.

Yritän tällä kirjoituksellani sanoa, että osin nykyinen tilanne johtuu siitä, että töihin ei tosiaan pääse samalla tavalla kuin ehkä joskus ennen pääsi. Muistan välivuoteni aikana (niitä saattoi olla parikin), että työpaikkoja oli sen verran tarjolla, että oli jopa varaa valita. Mahdollisesti nykyään ollaan toisaalta paljon krantumpia kuin ennen. Puhutaan paskahommista, jotka eivät kaikille kelpaa. Mutta osin työllistymisen este on tuo edellä mainittu halua päästä maailmalle. Rumasti sanottuna, ainakin osa nuorista saa syyttää itse itseään, jos työmarkkinat näyttävät takkuisilta.

Tilastoja tutkittaessa kannattaisi selvittää se, minkä verran työttömien joukossa on niitä nuoria, jotka ovat työnhakijoina nimenomaan sen takia, että eivät ole maailmalta palattuaan päässeet heti töihin. Veikkaan, että joukko on jonkinmoinen.

Ei kommentteja: