Onko oikeutettua kokea tulleensa yhteiskunnan kusettamaksi?

jormas: Jatkan päiviksen eilisen blogin innoittamana pohdintaa siitä, mitä mutkia saattaa olla työelämään pääsyssä.

Aikoinaan tutustuin Jyväskylässä nuoreen mieheen tai oikeastaan nuorukaiseen. Mikkoon, joka ei lähtökohtaisesti ollut saanut kassiinsa maailmalle lähtiessään kotoaan niin paljon eväitä kuin joku toinen. Ehkä toisaalta myös sitä jotakin enemmän kuin joku muu. Kotona Mikolla oli äiti sekä siskoja ja veljiäkin, mutta ei isää. Isä oli lähtenyt "tulitikkuja lainaamaan" ja jäänyt sille tielle.

Nuori mies oli saanut kahlattua kelvollisella tavalla peruskoulun ja siihen ammattikoulun autonasentajalinjan. Tästä hän kiitteli vastuullisia aikuisia, jotka häntä olivat kannustaneet ja tukeneet. Koulussa ja koulun päätyttyä, pää oli täynnä nuoren miehen unelmia vakituisine työpaikkoineen ja osamaksulla ostettuine autoineen.

Mutta vuoden autonasentajan hommia etsittyään, hän joutui hyväksymään, että ei löydy hänelle autonasentajan pestiä. Pitäisi olla kuulemma kokemusta ynnä muuta Mikollekin tutuksi tullutta virttä. Niinpä hän työhakijana pudotti rimaa ja olisi kelpuuttanut minkä tahansa vakituisen työn, sillä auton hankinnasta hän ei halunnut luopua. Vakituista työtä vaativat osamaksusopimukset.

Mutta aikansa mitä tahansa työtä etsittyään, joutui Mikko toteamaan, että hän ei saa mitään vakituista työpaikkaa. Tätä kaikkea Mikon kanssa pohdin yhtenä kesäyönä Tuomiojärven rannalla Leponiemen saunan lauteilla välillä vedessä pulahdellen. Jossain mutkassa Mikko totesi, että hän ei olisi kaidalla polulla varmasti pysynyt ilman tukijoita ja oikeille poluille tuuppijoita. Mutta nyt tuntuu siltä, että maailma on aikuisten ja aikuiset ovat häntä kusettaneet visioimalla mitä kaikkea hienoa ammatti tuo tullessaan.

Mikä minun olisi päiviksen kanssa shoppaillessa,

kun kuvat palvelut vaan lisääntyisivät

Sanoin, että en pysty perustelemaan mitenkään miksi uskoisit mitään mitä sanon, mutta ehdotan, että haet ja menet vapaaehtoisena armeijaan, jos sinut sinne kelpuutetaan, sillä armeija on kuitenkin jollakin tavalla jossakin vaiheessa ratkaistava. Tätä Mikko oli sitten aikansa tuumannut ja teki, kuten ehdotin ja laittoi paperit sisään.

Itselläni oli siihen aikaan suhteen tynkää vähän sinne sun tänne. Niitä hyväksi käyttäen pystyin vaikuttamaan, että Mikon hakemus otettiin vakavasti eikä se joutunut suoraan ö-mappiin. Ja niinpä Mikko kävi armeijan ja tuli sieltä kersanttina ulos. Sinne armeijan polulle jäivät unelmat autonasentajan työstä. Mikko pyrki siviiliin päästyään harrastajateatteriin, sillä hän sanoi oppineensa näyttelemään työpaikkoja hakiessaan ja lisää armeijassa.

Mutta vaikka yhteiskunta olemme me kaikki, on silti oikeutettua itse kunkin joskus kokea, että on tullut sen kusettamaksi. Mutta vastuun omasta ja joskus muidenkin elämästä joutuvat kantamaan ne, keillä on siihen eväät. Mikolla oli, mutta oli myös hiuskarvan varassa, ettei hän käynyt elämän opinnoista osaa vankilan muurien sisäpuolella.