jormas: Jonkun kerran olen kirjoittanut blogissamme ja Facebook-sivuillamme reilu vuosi sitten löytämästämme kulkurikoiraperheestä, joiden ainokainen, kotona oleva pentu on parantumattomasti sairas eläinlääkärin tekemän diagnoosin perusteella. Kun toissa päivänä kävimme koirien luona, näytti, että pentu oli luovuttanut, sillä sille ei maistunut enää ruoka eikä vesi. Päätäänkään se ei juuri jaksanut nostaa.
Jaoin kokemaani sosiaalisessa mediassa. Ymmärrystä sain vain vähän ja minun olisi kiivaampien mukaan pitänyt tavalla tai toisella päättää koiran elämä. Thaimaassa se ei ole oikein edes mahdollista ja muutenkin ajattelen, että jos kivut eivät ole suuria, saavat koirat kuten muutkin eläimet puolestani kuolla luonnollisen eläimen kuoleman. Tämän päivän "kotikäynniltä" jaan muutaman valokuvan, sillä pentu, Gerryn Sweetheartiksi ristimä, ei ollutkaan luovuttanut.
 |
| Vesi maistui minulle kuin vanhoina hyvinä aikoina |
 |
| Minä olen edelleen elämässä kiinni, vaikka etujaloistani näettekin kuinka on laitani |
 |
| Minulle on tärkeää, että ihmiset myrkkypiikin sijaan suojelevat elämääni |
 |
| Kun sain kupuni täyteen päiviksen tuomaa ruokaa, pääsin omilla jaloillani portaita alas ja ylös |
 |
| Niin kauan kuin on elämää, on toivoa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti