Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 17. syyskuuta 2015

Sininauha ja SiniVida sekä Forenom ja Louna

jormas: Itselleni on ollut virkistävää huomata, että kaikki viisaus ei enää istukaan omassa päässäni siten kuin se oli siellä, kun olin 15-vuotias. Mutta kaikki eivät ajattele näin ja joskus tuntuu, että Sininauhan operatiivinen johto hallituksineen tietää mielestään kaiken.

Joku vuosi sitten Sininauhalle tarjoutui mahdollisuus hankkia loputkin osakkeet omistukseensa 50 % omistamastaan SiniVida Oy:stä. Mutta ostiko se tai tarjosiko edes ostamisen mahdollisuutta jäsenjärjestöille? Ei ostanut eikä tarjonnut, vaan Sininauha myi osuutensa MediVida Oy:lle, joka oli ja on Sininauhakonsernin ja sen jäsenjärjestöjen yksi merkittävimmistä kilpailijoista.

Mikä edunvalvoja tai keskusliitto voi tehdä näin? Sellainen, jonka jäsenet sen sallivat. Sininauhassa puhalsivat ”uudet tuulet” ja piti "karsia rönsyjä", kuten myyntiä perusteltiin. Sitä ei kertonut pyytämisen jälkeenkään kukaan miksei jäsenjärjestöille annettu ostomahdollisuutta. Mutta sellainen virsikirja millainen seurakunta, joten jäsenjärjestöistä koottu hallitus siunasi kaupan.

Yllä lyhyesti kirjoittamani antoi minulle kimmokkeen seurata, mitä tekee jatkossa Sininauhaliiton "karsittu rönsy" SiniVida Oy, joka ei kelvannut Sininauhalle, mutta jota ei saanut kuitenkaan ostaa Sininauhan jäsenjärjestö?

Olisiko ollut eilisen päivän Hesari, joka kirjoitti, että Helsinki ostaa tulevaisuudessa kriisimajoitusta neljältä eri palveluntarjoajalta arviolta 14,5 miljoonalla eurolla. Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti tiistain kokouksessaan, että kaupunki tekee ostoja Lounalta, SiniVidalta, Katto-kodeilta ja Pääkaupungin turvakodilta.

Kriisimajoituksen kilpailutuksen taustalla on osin se, että takavuosina Helsinki maksoi suuria summia mm. Forenom Oy:lle.

Sininauhalaisen kannalta mielenkiintoista on, että yksi palvelujen tuottaja on ”karsittu rönsy” SiniVida Oy. Toinen mielenkiintoinen on palveluiden tuottaja Louna Oy, joka on samaa konsernia kuin uutisessa mainittu Forenom. Jolle ”Helsinki maksoi suuria summia kriisimajoituksesta”. Sen tiedon etsimiseen ei mielenkiintoni tässä vaiheessa riitä paljonko hinta putosi, kun kriisimajoituksen tuottaja vaihtui Forenomista Lounaksi.

Samainen Louna Oy pääsi myös eilen valtakunnan uutisiin, sillä se on ensimmäinen yksityinen toimija, jota tuottaa asumispalveluja turvapaikanhakijoille. Suomeksi sanottuna yksityinen yrittäjä näkee tässä bisneksen paikan.

Jos se ei ole osaamisesta kiinni, niin mistä johtuu, että taloudellista tulosta tekevä yritys pärjää siellä missä voittoa tavoittelematon kolmas sektori ei edes selviä hengissä?

Helsinki on päättänyt myös keneltä se ostaa pitkäaikaisasunnottomien tukipalveluita. Kaksitoista mukaan hyväksyttyä tarjousta on laitettu järjestykseen hinnan ja laadun mukaan. Kaupunki ostaa palveluita listan mukaisessa järjestyksessä. Listan kärjessä ovat Helsingfors Gästhem Och Natthärbärgen, Diakonissalaitos ja yllätys yllätys ”karsittu rönsy” SiniVida Oy.

Tiedän, etten saa tähän vastausta, mutta kysyn kuitenkin. Miksi Sininauha myi SiniVidan osakkeensa,  miksi se myi ne itsensä ja jäsenjärjestöjensä kilpailijalle, miksi hallitus hyväksyi kaupan ja miksei osakkeita edes tarjottu Sininauhaliiton jäsenjärjestöille?

Ei kommentteja: