Ruokamuistoja

päivis: Nyt on kirjoitettu jo useampanakin päivänä ruoasta. En malta lopettaa. Ruokaan liittyy myös muistoja. Muistelen vähän.

Kun olin lapsi, ruoka ei ollut läheskään niin monipuolista kuin nykyään. On paljon varsinkin kasviksia, joita ei silloin vielä edes tunnettu. Muistan, että ruokapöydässä oli lähes päivittäin perunaa. Riisiä syötiin vain riisipuurossa. En tiedä, pidinkö lapsena minään herkkuna keitettyjä perunoita, herkkukurkkua ja voita. Nyt kuitenkin kun muistelen tuota vaatimatonta yhdistelmää, melkein vesi nousee kielelle. Enkä tarkoita uusia perunoita.

Hernekeitto taisi myös olla suurta herkkuani. Lapsena en tietenkään ollut vielä kasvissyöjä, mutta muistan etten voinut sietää silakkalaatikkoa. Oikeaoppisesti valmistetussa silakkalaatikossa on läskiä tai miksi pekonimaista lihan osaa kutsutaankaan. Joskus myöhemmin tosin olen itsekin tehnyt silakkalaatikkoa, mutta ilman läskiä.

Ehkä lapsuuden peruja on se, että edelleenkin pidän ruoasta, joka on tehty harvoista raaka-aineista ja turhia kikkailematta.

Linssikeitto tai paremminkin -muhennos on konstailematonta ruokaa,
jonka makuun olen päässyt vasta aikuisena.

Kaurapuuroa olen syönyt paljon ja luulin jo, että olen syönyt sitä liikaa. Jossain vaiheessa olen alkanut pitää siitäkin. Jopa Thaimaassa syömme joskus aamuisin suurista kaurahiutaleista tehtyä puuroa, jonka kypsennän mikrossa. Banaaniviipaleet ja kaurapuuro on aivan iskemätön yhdistelmä.

Lapsena herkuttelin kummallisilla asioilla. Kahvin sekaan laitoin usein pilkottuja vesirinkeleitä ja hirveästi sokeria päälle. Toinen vielä kummallisempi herkku oli kermaan tehty kylmä kaakao. Oli varmaan aika energiapitoista juotavaa. Ennenhän kahviin lisättiin kermaa, joten kermaa oli yleensä aina jääkaapissa.

Jogurttia vierastin pitkään, kun sitä tuli kauppoihin ehkä joskus 1960-luvun lopulla. Ajattelin sen maistuvan piimälle. Piimää en olisi lapsena juonut suurin surminkaan. Muistan vieläkin, miltä mustikkajogurtti maistui, kun lopulta uskaltauduin maistamaan sitä. Toivoisin, että vieläkin olisi samanlaista jogurttia. Se oli ihanaa.

Siskonmakkarakeittoa en koskaan oppinut syömään. Luulen, ettei sitä kovin usein ole ollut tarjollakaan. Veripalttua ja verilettuja sen sijaan olen syönyt ennen vanhaan ihan hyvällä ruokahalulla. Tosin verilettujen syönti taisi loppua siihen, kun ennen kasvis- ja kalansyöjäksi kääntymistäni keksin kerran, että verilettuja voisi tehdä itsekin. Arvaahan sen, miten siinä kävi minulle, verikammoiselle. Paistoin kyllä koko taikinan letuiksi, mutta varmaan valkoisena kuin lakana istuin keittiöjakkaralla koko paistamisen ajan ja voin pahoin. Kaikki ruokamuistot eivät siis ole herkullisia.