Vapaaehtoistyöta ja yhteiskuntavastuuta

jormas: päiviksen eilinen kirjoitus vapaaehtoistyöstä on mielenkiintoinen aihe, josta minullakin on mielipiteitä aika tavalla, sillä olemmehan molemmat mukana muun muassa linkkien takana olevassa järjestössä: http://www.elamantahden.fi/, https://www.facebook.com/elamantahden?fref=ts.

Itse en juuri pidä sanasta vapaaehtoistyö, vaikka siinä ei mitään huonoa olekaan. Mielestäni yhteiskuntavastuusta puhuminen on motivoivampi sana, joka laittaa myös pohtimaan mitä kaikkea vapaaehtoistyö/yhteiskuntavastuu oikein on ja voisi olla.

Minun ei tarvitse kuin nostaa roska maasta ja laittaa se sille kuuluvaan paikkaan, niin kannan yhteiskuntavastuuta. Jo pitkään yksi päiväni motoista onkin ollut "kerää roska päivässä". Spede muuten eläessään lanseerasi helsinkiläiselle ja siinä sivussa muillekin roskaamista ja pulujen paskaa sivuavan sloganin: "Pidä Helsinki siistinä, syö pulu päivässä".

Roskien kerääminen muutenkin on oiva vapaaehtoisen, vastuullisen tekemisen muoto, sillä sitä saa tehdä hyvinkin omien sääntöjen, aikataulun ja tapojen mukaan eikä alalla ole juuri kilpailuakaan. Mutta  kotikuntani Tuusula ei moista juuri arvosta eikä tee helpommaksi. Tämän sain kokea, kun löysin metsästä kirjahyllyn ja sohvan raadon. Ajattelin, että olisiko kunnalla joku paikka, jonne voisin ne kiikuttaa. Kun aikani sitä netissä ja vähän muuallakin kyselin, sain vastauksen kunnan virkahenkilöltä, joka työnsä puolesta, arvatenkin tehtäväksi saaneena vastasi tähän tapaan: "Ei ole kunnalla tällaista PALVELUMUOTOA, vaan roskat ovat maanomistajan vastuulla ja ne on vapaaehtoistyötäkin tekevän kiikutettava omalla kustannuksellaan jäte, kuljetus ynnä muut maksut maksaen naapurikaupungissa sijaitsevaan jätteiden keräilypisteeseen." Minä luulin ympäristön siisteydestä huolehtimalla kantavani vastuuta ja palvelevani kuntaa, mutta näin ei ollutkaan. Vaan jos ihmiset siivoavat ympäristöä, niin se onkin kunnalta palvelumuoto, jos se osoittaa paikan, jonne keräilijä voisi roskat viedä korvauksetta.

Kuvan takka tuo monelle muistoja mieleen

Tästä sisuuntuneena selvitin kuka omisti kyseisen maan sohvan ja hyllyn alla. Ja kas, sehän oli kunta itse. Seuraavana vuonna jätteet olivatkin sitten kadonneet. Arvatenkin kunnan virka tai muuna työnä. Mutta oli kunnan käytännöllä keskusteluihin osallistujissa omat puolustajansakin. Yksi elämöi ja suorastaan paheksui kysymyksiäni kunnalta todeten, että minähän voisin viedä kaiken maailman sorttiasemille peräti omiakin roskia. Toinen ei edes uskonut että jätteistä ottamani kuvat ovat aitoja, vaan oli vakuuttunut, että tässä on "jotain aivan muuta takana".

Tuusulan Riihikalliossa toimii aikuisten ikäisten kerho, nimeltään Kultahapsi, joka kutsuu minua silloin tällöin puhumaan jostakin ennalta määrätystä aiheesta. Menen mielelläni ja puhun mielelläni. Yleensä kylläkin aivan muusta kuin ehdotetusta aiheesta. Yhdistyksessämme (Elämän tähden ry) on tämän ansiosta virinnyt eräänlainen asiaa sivuava ajatus, jota kokeilemme jossakin vaiheessa. Että ottaisimme sieltä täältä vanhoista ja uusista rakennuksista sekä ylipäätään seudun miljööstä valokuvia, joita näyttäisimme sitten kokoustilojen laitteilla kahvin lomassa. Muisteltaisiin mitä muistoja kuvat tuovat mieleen ja mitä esimerkiksi jollakin paikalla oli 50 vuotta sitten. Tästä kerron lisää, kun saamme tämän toteutettua ensimmäisen kerran.