Seitsemän veljeksen vaellusreitti, osa 6

Jos Seitsemän veljeksen vaellusreitin oikea kulkusuunta on Helsingistä Hyvinkäälle, olemme taas kulkeneet sitä väärään suuntaan. Suunnan valinta mahdollisti kuitenkin sen, että voimme taas ensi yön olla kotona.

Ajoimme aamupäivällä Tuusulan Nahkelaan, jätimme auton koulun pihaan ja lähdimme kävelemään kohti Myllykylää. Matkaa lienee kymmenen kilometrin verran, ehkä enemmänkin. Heti alkusuoralla Jorma osallistui ladonpurkutalkoisiin nostelemalla muutaman painavamman pöllin purkajien peräkärryn kyytiin.

Jorma tarjoutui talkooavuksi Nahkelassa pellon laidalla.

Vaikka tuntuu, että Tuusulassa Seitsemän veljeksen reittiä ei pahemmin tunneta, tapaamamme ihmiset näyttivät kuitenkin tietävän, mistä on kyse. He osasivat myös kertoa, että reitin varrelle on tehty esteitä motoristien ajelun estämiseksi.

Metsäntutkimuslaitoksen mailla
mietimme metsää ja sen opasteiden
kohtaloa nyt kun alueella ei
enää ole Metlan toimintaa.

Lähes ensitöiksemme saimmekin kiertää puupinon ja hiekkakasan. Muuten reitti kulki suunnilleen niin kuin karttaan oli merkitty. Nahkelan ja Lahelan välillä olisimme voineet helpottaa kulkua ja kävellä vanhaa hiekkatietä pitkin. Päätimme kuitenkin yrittää patikoida metsäreittiä, vaikka siitä oli tieto, että silloin luultavasti joutuu rämpimään ja etsimään oikeaa linjaa. Juuri eilen teimme niin ja päätimme, että enää emme rämmi missään. Mutta niinpä vain rämmimme ja löysimme lopulta itsemme ihmisten ilmoille Hernemäentien kohdalla.

Sopivasti reitin tuntumassa on Lahelan K-kauppa, jonne poikkesimme ostamaan juotavaa ja jäätelöä. Lahelassa reitti kulkee pientalojen reunustamia pikkuteitä pitkin ja ainut paikka Tuusulajoen ylittämiseksi on Jokitien vanha silta. Mietimme, mitä sillalle mahtaa tapahtua, kun rakenteilla oleva uusi silta valmistuu. Todennäköisesti se jää ainakin kevyen liikenteen käyttöön.

Metsästä löytyi vieraskirja, jonne
Jorma kirjoitti terveisemme.

Ruotsinkyläntieltä jatkoimme taas kohti metsää kartan opastuksella. Jossain kohtaa ehkä harhauduimme reitiltä tai sitä ei todellisuudessa ehkä olekaan olemassa muuten kuin karttaan piirrettynä. Pääsimme kuitenkin Metsäntutkimuslaitoksen maille, jossa oli jo helppo kävellä. Tosin monet risteävät polut tekevät oikealla reitillä pysymisen haasteelliseksi. Metsässä näytti välillä ihan siltä kuin olisimme kulkeneet vanhanaikaisia kärryteitä pitkin. Ehkä kuljimmekin.

Tuusulan reitit eivät todellakaan ole parhaasta päästä. Paikkakuntalaisina ymmärsimme ehkä hieman muita paremmin, mistä pitää mennä, kun metsäpolut olivat välillä aivan kateissa. Silti mekään emme täysin välttyneet polttavilta nokkosilta, raapivilta risukoilta ja märiltä ojilta. Ehkä juuri siksi, että reittejä ei yksinkertaisesti jokaisessa kohdassa ollut olemassakaan, aikaa reitin kulkemiseen tuhraantui melkoisesti. Mutta eihän meille mihinkään ollut kiire. Jos kaipaa Ruotsinkylän seutuvilla virkistyspaikkaa ja ehkä joissakin tapauksissa levähdyksellekin sijaa, on siihen oiva paikka Villa Tammikko.