Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 11. toukokuuta 2015

Narsismia tai sen sukua on monenlaista

jormas: Yksi isältäni perimä etunimi on Veino. Jota nettikeskustelujen mukaan ei näköjään monen mielestä ole edes olemassa: http://www.meidanperhe.fi/keskustelu/668484/ketju/_mitas_mielta_olette_nimesta_veino.
On kuitenkin hienoa, että nimi jatkaa kulkuaan minua seuraavassakin sukupolvessa, sillä poikani Marko lisäsi sen aikuiseksi tultuaan etunimekseen.

Sukunimeni Soini lienen saanut Jurvan Kentankylässä olleesta talosta. Joka saattoi olla ollut isovanhempieni koti aikoinaan.

Mutta SOINIsta, mutten Timosta olen vääntänyt muutakin. Kuten Matkakotimme rekisterinumeron IN105. Joka eräällä tavalla oikealta vasemmalle lukemalla voi nähdä Soiniksi.

Siitä päästään numerosarjaan 105, joka on seurannut minua syntymästä saakka, sillä se on sosiaaliturvatunnukseni loppuosa.

Mutta ei siinä kaikki. Kun menin kerran päiviksen kanssa tallinnalaiseen hotelliin, niin kas huoneemme numero oli 105. Siellä lauloimme (päivis lauloi) "Huone siis sataviis" https://www.youtube.com/watch?v=rgRZ2fSMfDI.

Asuin myös aikoinaan Koluntie 105 ja olin töissä Sininauhassa, Hämeentie 105. Ja tekipä päivis pari kolmannen sektorin lehteäkin IN105.

Jormasjärvi siellä jossakin
Etunimeni Jorma kirjoitan usein muotoon jormas, jolla silläkin on aikoinaan kovastikin suositun Jormas-yhtyeen lisäksi on toinenkin kaima. Nimittäin Jormasjärvi, jossa vielä joskus käyn uimassa, jos se ja minä säilymme uimakelpoisena. Ikä nimittäin tekee työtään sekä Talvivaaran saasteen yltävät mainittuun järveen saakka ja sinne(kin) on jossakin suunnitelmissa ajateltu juoksutettavan kaivoksen jätevesiä.

Oli aivan unohtua. Tietenkin asumme Soiniityntiellä

Ei kommentteja: