Ruut Sjöblom ja talouskasvu

jormas: En ehkä koskaan ole liputtanut kenenkään ehdokkaan puolesta (itseni lisäksi) niin paljon ja julkisesti kuin näissä vaaleissa olen tehnyt Ruut Sjöblomin kohdalla. Vaikka en aio tästä kirjoituksesta hänen mainospuheenvuoroaan tehdäkään, havaitsin ehdokasta valitessani, että ensimmäisen kerran tulin pohtineeksi onko sillä minulle merkitystä miten makaa ehdokkaan oma talous.

Tulin tulokseen, että onhan sillä. Ainakin minulle, sillä peilasin itseäni oman käytökseni kautta. Ja havaitsin, että elämässäni vuosikymmenten aikana moni haave tai unelma on rakentunut enemmän tai vähemmän sen varaan, että jos saisin lotossa seitsemän oikein tai jotenkin muuten yllättäen paljon rahaa.

Sillä jos on rahaa itsellä tai on elänyt kodissa, jossa haaveet ja unelmat eivät ole olleet kiinni rahasta, on voinut elää yhden tosiasian todeksi. On nähnyt mitä rahalla saa tai voi saada ja mitä sillä ei saa tai ei voi saada. Jää turhat haihattelut sateenkaaren päässä olevasta aarrearkusta omaan arvoonsa tai peräti arvottomiksi.

Tämän kertoi myös vuosia sitten naisten lehdessä rikkaan laivanvarustaja Aristoteles Onassiksen tytär Christina. Joka aloitti plastiikkakirurgilla käynnit nenänpienennyksineen reippaasti alle kaksikymppisenä ja taisi kuolla lääkkeiden yliannostukseen alle neljäkymppisenä. Hän totesi eläissään, että kukaan ihminen ei ole itkenyt Cadillacissa niin paljoa kuin hän.

Vastuulliselle päättäjälle on siis hyväksi, jos hän on itse kokenut mitä rahalla voi saada ja mitä ei. Jää turhat haihattelut pois ja voi keskittyä ehkä enemmänkin siihen mistä olisi meidän kaikkien onnen eväät  tehty. Ruutin vaalislogan onkin jotain sinne päin, että jokainen on ansainnut toisen mahdollisuuden. Suomikin.

Vihreä toisinajattelija Keski-Suomen
vaalihumussa vaalikahvilla

En kuitenkaan löytänyt ainuttakaan ehdokasta, jonka tärkein tavoite olisi ollut talouskasvun pysäyttäminen. Jos olisin löytänyt, niin tätä tuulimyllyjä vastaan taistelevaa olisin ehdottomasti äänestänyt. Puolueesta riippumatta. Kaikkien ehdokkaiden hyvinvointi näytti nojaavan siihen, että miten saada talous kasvuun.

Mutta miksi talouden pitäisi aina vaan kasvaa? Siksikö, että me haluamme kaikkea aina vaan enemmän ja enemmän? Asia tuli minulle todeksi, kun jäin seitsemän vuotta sitten osa-aikaeläkkeelle ja istuin Thaimaan auringon alla rantatuolissa katsellen Siaminlahden laineiden liplatusta seuranani kaksi tosiasiaa.

Toinen oli, että ansioni olivat pudonneet neljäsosan. Ja vaikka kuinka yritin ajatella asiaa kielteisesti, oli pakka myöntää, että hyvinvointini kuitenkin oli oarantunut vähintään saman verran. Ihmettelin ja harmittelin vain sitä mikä on ollut se maaginen voima, joka on onnistunut kusettamaan minua vuosikymmenet ja olen juossut aivan liikaa taloudellisen hyvinvoinnin perässä?

Tätä asiaa näyttää tänä päivänä pohtivan yhä kasvava joukko, joiden joukossa on minua,  jos ei viisaampia niin lukeneempia ainakin. Linkin takana yksi tuore, kurkistamisen arvoinen pohdinta: http://tietotrendit.stat.fi/mag/article/106/.