Jenni Haukio, Sini Saarela ja turkistarhaus

Olen monesti  kirjoittanut eläimistä, sillä pidän niistä paljon. Ehkä kaikista tavalla tai toisella. Syvästi ja erityisesti halveksin turkistarhausta, sillä se on aivan eri planeetalla kuin muut tarhaeläimet, joista ihminen sentään käyttää hyödyksi yhtä jos toista; ruokanakin niitä syödään. Mutta turkistarhaus on omaa luokkaansa, koska eläimestä käytetään vain sen turkki ja sekin pelkästään ihmisen turhamaisuuden vuoksi. Tänä päivänä ihminen ei turkiksia tarvitse pysyäkseen lämpimänä.

Tasavaltamme presidentin puoliso, Jenni Haukio on samalla asialla ja pääsi siksi turkiseläinten kasvattajien huomion kohteeksi, kun hän kirjoitti aiheesta runon. Tässä siitä jokunen pätkä:

"mutta synnyin metalliseen häkkiin, ahtaaseen karsinaan,
kapeaan aitaukseen,
sysimustan säkin pohjalle, jossa ei ole tilaa olla minä"
 
"Kunnes häkin ovi avautuu ja ruumiistani revitään irti turkkini,
se jonka oli määrä suojella minua
elämässä, myrskyn hyytävyydessä, talven purevuudessa"
 
"olen ketunpoikanen varjojen talossa, kuoleman rivissä,
metalliverkon päällä
metsänreunaan tuijottaen"
 
Suomen turkiseläinten kasvattajain liiton hallituksen puheenjohtajan Kenneth Ingmanin veti runosta herneen perusteellisesti nenäänsä. Hänen mukaansa runon kirjoittaja  "elää satumaailmassa", sillä "tätä kärsimystä, josta runossa kirjoitetaan, ei ole olemassa. Se on satumaailmasta. Eläin ei ajattele tuolla tavalla."

Mistä on voinutkin tulla Kennethille tämä ainutlaatuinen viisaus ja tietämys mitä eläimet ajattelevat? Miten hänelle saisi laput silmillä elämisen sijaan kyvyn pysähtyä edes tuokioksi tuumaamaan, mitä mahtavat esimerkiksi Tampereen planetaarion, vankeudessa syntyneet delfiinit ajatella? Onko hän mahdollisesti sitä mieltä, että jos ne roudattaisiin Floridan rannikolle ja päästettäisiin vapaaksi, ne jäisivät ihmisen ja silakkasangon viereen odottamaan makupaloja ja muuta ruokaa kuolemaansa saakka?

Tätä ei tarvitse edes ajatella, sillä ilman aivojakin  ymmärtää, että vapauteenhan ne lähtisivät. Yhtä ylivoimaista Ingmanille on käsittää miksi jotkut eläimet eivät lisäänny vankeudessa lainkaan? Tai ehkä hän vastaisi, että ne eivät vankeudessa "ajattele sillä tavoin".

Kenneth Ingmanille ja kaikille meille suosittelen Korkeasaaren apinataloa tai vastaavaa. Siellä kaltereiden toisella puolella voi itse kukin pohtia kumpi on viisaampi; eläin, joka pyrkii vapauteen vai ihminen joka menee kaltereiden taakse katsomaan, kun eläin ei sieltä pääse minnekään.

Tosin maailma on nykyisin niin vinksallaan, että eläinten ja  puhtaamman luonnon puolesta taistelevat ihmisetkin voivat päätyä häkkiin. Ja heitä ei pääse katsomaan, vaikka olisi valmis maksamaan pääsymaksunkin.