Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Kotina merikontti

päivis: Kesällä tulee kaksi vuotta siitä, kun muutimme asumaan Merikonttikotiin. Tai Duokotiin, kuten kahdesta 12-metrisestä merikontista rakennettua kotiamme alussa kutsuimme. Asumaan pääsimme Hyvinkään Asuntomessujen päätyttyä elokuussa 2013.

En oikein tiedä, mistä pitäisi kirjoittaa, jos aikoo avata lähes kahden vuoden kokemuksia asumisesta. Kovin paljon merikontissa asuminen ei nimittäin eroa tavallisesta asumisesta, sillä kodissamme on samat mukavuudet kuin missä tahansa kaksiossa. Ja saunakin löytyy pihalla olevasta pienemmästä merikontista.

Meillä on siis tosiaankin ikkunoita kodissamme. Sehän aikoinaan oli yleisin kysymys, joka minulle esitettiin, kun joissain yhteyksissä mainitsin ihmisille, että aiomme muuttaa merikonteista rakennettavaan taloon. Ikkunoita on varmaan jopa enemmän kuin monessa muussa noin 50-neliöisessä asunnossa. Ja ulko-oviakin meillä on kolme. Nekin ovat lasia. Ovien lisäksi meillä on kaksi lattiaan asti ulottuvaa pystyikkunaa ja toisessa kontissa koko pääty on lasia. Niilo-koiran on helppo vahtia ulkona liikkuvia kaneja, sorsia, joskus karanneita koiria, peuroja, pihaan eksyviä autoja ja tietysti erityisesti viime aikoina myös ilveksiä.

Niilo vahtii paitsi kaneja, sorsia ja
ilveksiä, myös Mulltoan
kompostoivaa ekokäymälää.

Mulltoan ekokäymälää ei sentään tavallisista asunnoista löydy. Tosin Mulltoa mainostaa sen olevan Ruotsissa aika yleinen vaihtoehto vesivessalle. Voihan se olla näin. Tai sitten ei. Ihan helppo vaihtoehto kompostoivaksikin kehuttu ekokäymälä ei ole. En sen hienouksiin ole vielä oikein oppinut. Alustan tyhjennyksessä on tullut koettua yhtä sun toista. Milloin tuuletusta ei ole ollut tarpeeksi tai sitten on ollut liikaa. Välillä tulee tyhjennyksen yhteydessä nykäistyä laitteen letku irti väärästä päästä ja hetken päästä lattialle on valunut ruskea kuralätäkkö. Kompostoinnin ansiosta pytyn astian sisällys on aika siedettävää, joten homman kyllä hoitaa ilman pahempia ällötyksen tuntemuksia.

Pitkin talvea - sen mitä sitä olemme kotimaassa viettäneet - olemme jaksaneet onnitella itseämme siitä, että päätimme hankkia tänne takan. Sen ansiosta olemme säästäneet luultavasti satoja euroja, kun emme ole tarvinneet sähköä asunnon lämmittämiseen. Yleensä riittää, että poltamme pesällisen puita kaksi kertaa päivässä. Puita meillä riittää vuosikausiksi. Pihassa on iso röykkiö tukkeja, joita varmaan ensi kesänä yritämme taas sahailla ja pilkkoa polttopuiksi. Poltettavaa on vielä entuudestaankin vaikka kuinka paljon.

Omakotitaloissa sanotaan pakkasen paukkuvan nurkissa, kun pakkasta on todella paljon. Vaan meillä pakkasta ei tarvitse olla kuin pari astetta, kun talo alkaa paukkua. Se ei tee sitä aina, joten jonkun muunkin asian pitää silloin olla sopivasti kohdallaan. Ehkä kyseessä on kosteus tai mikä lie paukkumisen saakaan aikaan. Onneksi Niilo ei paukkeesta piittaa. Takan kanssa se on sen sijaan joutunut tekemään kovasti työtä. Enää se näyttää vain inhoavan sitä.

Ei kommentteja: