Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 4. marraskuuta 2014

Betonia ja muuta arkkitehtuuria

päivis: Arkkitehtuuri on jälleen päivän sana, jos jättää huomiotta kaikki ebola-, Rautavaara-, Yt-neuvottelu- tai kiekkoväkivaltauutisoinnit. Ja vielä aika monet muutkin uutiset.

Täytyy myöntää, että Guggenheim-uutiset eivät kauheasti ole jaksaneet kiinnostaa. Sen verran tiedän, että jokunen kilpailuehdotus on nyt pantu kärkipään järjestykseen. Samaan aikaan nuoret arkkitehtiopiskelijat valitsivat omat suosikkinsa ja totesivat myös, etteivät usko, että Guggenheim-museo rakennettaisiin Helsinkiin.

Olen kerran aikaisemminkin kirjoittanut tästä aiheesta ja silloin mielipiteeni oli, ettei Helsingin keskusta Guggenheimia kaipaa. Museo pitäisi rakentaa jonnekin sinne, missä arkkitehtuuri näyttää suunnilleen siltä, että asuintalojen suunnittelussa on käytetty ahkerasti kopiokonetta. Niin keskenään samanlaisia ja tylsiä monet lähiöt ovat.

Ikisuosikkini, Alvar Aalto, on myös päässyt otsikoihin Viipurin kirjaston myötä. Kirjaston remontti on viimein saatu valmiiksi ja lopputulos on ollut kansainvälisen palkinnon arvoinen. Ensi kesän Asuntomessu-talojen rakentaminenkin on jo täydessä vauhdissa. Yksi messujen erikoisuus on, olikohan se nyt maailman suurin puukerrostalo. Suuri se varmaan ainakin tulee olemaan. Arkkitehtuurin Finlandia-palkintokin jaettiin tänään.

Palailin äsken asuntosuunnittelumietteissä kotiin ja kuuntelin autoradiota, jossa - yllätys, yllätys - puhuttiin arkkitehtuurista. Yksi ohjelmaan soittaneen keskusteluun tuoma aihe olivat erkkerit. Niitä on ennen rakennettu myös kerrostaloihin, mutta näin ei tehdä enää, vaikka arkkitehdit niistä pitäisivätkin. Syyksi todettiin raha. Erkkerit tulevat liian kalliiksi, siksi suositaan suoraa seinää.
Tämä Kööpenhaminen Kristianiassa sijaitseva asuintalo tuskin on
arkkitehdin suunnittelema. Ehkä siksi se onkin niin omaperäinen
ja varmaan kovasti asukkaidensa näköinen.
En tiedä, olenko itse innostunut erkkereistä, vaikka jossain vaiheessa ihailinkin suunnattomasti kansallisromanttista ja jugend-arkkitehtuuria. Niihin erkkeritkin ilman muuta kuuluivat. Mutta suoraakin seinää voidaan suunnitella niin monella eri tavalla.

Radio-ohjelmassa todettiin myös, että arkkitehtuuri on palveluammatti. Siitä voi tietysti olla eri mieltä, kun katsoo tylsiä rakennuksia, joiden suunnittelussa ei ole palveltu ainakaan loppukäyttäjää tai muuten vain rumia rakennuksia päivittäin katselemaan joutuvia.

Mutta annas olla! Nyt on alettu nähdä kaunista myös rumassa arkkitehtuurissa. Ihmisiä kannustetaan nappaamaan kuvia betonista teemalla "Vapise vuoden luontokuva". Kilpailuun kannustetaan osallistumaan, jos kuvaaja näkee betonissa runoutta tai vaikka brutaalia kauneutta. Voittaja muuten saa palkinnoksi kahden hetken matkan betoniseen Tallinnaan.

Ei kommentteja: