Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Avoin kysymys Tuusulan kunnalle samasta jäteasiasta

jormas: Jokin aika sitten yritin saada Tuusulalta myötämielistä suhtautumista, kun törmäsin Kuuautolla ajellessani metsään hylättyyn, suurenkoon kirjahyllyyn. Ja nyt kun kävin uudelleen paikan päällä, läjä oli täydentynyt kahdenmaattavalla joustinpatjalla. Sävy sävyyn eli sinisiä taisivat olla molemmat.
Vaan ei ollut kunnassa myötämieltä siihen, että voisin viedä roinan johonkin, missä minun ei tarvitsisi maksaa niin sanottua kaatopaikkamaksua tai mikä nykyään lieneekään. Vastaus tuli joltakin kunnan tiedottajalta, arvatenkin "ylempää" ohjeistettuna, että ei ole kunnalla sellaista palvelua ja lähin maksullinen paikka moiselle sekajätteelle on Järvenpäässä. Joten vie sinne tai jotain sinne päin.

Matkaa Järvenpäähän on toistakymmentä kilometriä, joten Kuuautolla, joka itse asiassa on pieni traktori, en sinne saakka lähde. Jossain prosessin vaiheessa kysyin myös ylipäätään roskaisen alueen vastuita. Että onko sitä viime käden vastuuta kunnilla esimerkiksi jätelain kautta? Ei irronnut myötämieltä tähänkään, vaan toteamus, että jätteet ovat viime kädessä maanomistajan vastuulla. Tätäkään en usko, sillä luulen, että ei maanomistaja voi omistamaansa aluetta pitää missä tahansa kunnossa, vaan jollakin taholla siihen on oikeus tai peräti velvollisuuskin puuttua.

Joidenkin mielestä valitettaviin tai ainakin inhottaviin tapoihini kuuluu usein kun jotain saan päähäni, niin vien sen tavalla tai toisella loppuun saakka. Joskus tulee tehokkaasti korville, mutta kestän sen kuin miehet konsanaan.  Näin voi käydä tässäkin asiassa, sillä ilmassa on hieman aistittavissa henkien taistelua. Että miten saisi hankalan kuntalaisen hiljaiseksi, ettei tarvitsisi paljon päätään vaivata tai tehdä muutakaan. Että olisi hyvä kuntalaisen ymmärtää roolinsa eikä puuttua oppineiden ihmisten tapaan hoitaa virkaansa tai muuta ansiotyöpestiä.

Tässä kartta, johon olen merkinnyt paikan, joka kunnan olisi nyt itse siivottava

Nyt selvitin kenelle kyseinen alue Sikokalliosta kuuluu. Ja kas. Jos oikein karttoja luin, niin aivan Tuusulan kunta itse näyttäisi omastavan maan, jolla kyseinen jäteläjä sijaitsee.

Joten nyt sitten loppuun se alussa peräämäni kysymys Tuusulan kunnalle. Mitä minun nyt tulee tehdä, jotta voin luottaa siihen, että maksamiani kunnallisveroja tai jotain muita  varoja käytettäisiin mainitseman jäteläjän hävittämiseen luonnosta tarkoituksenmukaisesti?

Ei kommentteja: