Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 4. elokuuta 2014

Illaksi Köpikseen

päivis: Tänään alkoi kesäloma. Pidän sitä kaksi viikkoa. En siksi, että olen jostain lukenut kahden viikon loman olevan parempi vaihtoehto kuin pitempi yhtäjaksoinen loma. En edes oikein muista, miksi näin on. Toisaalta on niitäkin näkemyksiä, että vasta ensimmäisen lomaviikon jälkeen ajatukset alkavat irtaantua työasioista. Itsestäni huomaan, että ainakin tänään, ensimmäisenä lomapäivänä, mieleen ovat tulleet töihin liittyvät asiat. Mutta mitäpä tuo haittaa.

Kahden viikon lomani johtuu siitä, että olen hyväksynyt sen, että kesällä voi (tai pitää) lomailla. Olen sujuvasti tehnyt jo monet vuodet töitä pitämättä lomaa kesällä. Siitä hyvästä olen voinut katkaista syksyn ja talven ajan pitkän työrupeaman pariinkin kertaan lomailemalla varsinaisen lomakauden ulkopuolella.

Koska olemme talvella parikin kertaa Thaimaassa, tuntuu, ettei kesällä kauheasti edes kaipaa matkustelua. Itse asiassa Thaimaassakaan emme juuri matkustele muualle kuin Suvarnabhumin lentokentältä Pattayalle ja sitten taas takaisin kentälle.

Nyt kuitenkin mieleen tuli lähteä jonnekin. Päädyimme Kööpenhaminaan, jossa emme kumpikaan ole käyneet pitkiin aikoihin ja ainakin minulle se on jäänyt mieleen mukavana kaupunkina, niin kuin Tanska ylipäätäänkin.
Tämä on aika suosittu kuvauskohde Kristianiassa. Ihan varma en ole,
onko se kuitenkaan rakennus vai olisiko se jonkinlainen muuri.
Erityisesti odotamme menoa vapaakaupunki Kristianiaan. Siellä on asumisen suhteen toteutettu monenlaisia, varmasti aika innovatiivisia ratkaisuja. Yritämme siis nähdä paikan päällä metsän puilta. Aika monellehan Kristiania taitaa edustaa aluetta, jossa väki vain pössyttelee pilveä ja kovienkin huumeiden käyttö tapahtuu lähes luvan kanssa.

Ei kommentteja: