Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Merikonttikodin huoltohommia

päivis: Tänään oli aika täyttää talousvesisäiliö. Edellisestä täytöstä olikin aikaa, koska olimme loppuvuodesta pois kaksi kuukautta. Mitään aistein havaittavaa huononemista vedessä ei sen kahden kuukauden seisokin jälkeenkään ollut, joten käytämme vettä luottavaisin mielin.

Vesi haetaan sitä varten hankitulla säiliöllä. Meillä on parikin paikkaa, josta saamme vettä. Veden haun hoitaa Jorma, vaikka teoriassa sen pitäisi onnistua minultakin. Ainakin jos en joudu peruuttelemaan mönkijän ja peräkärryn kanssa. Ehkä sekin alkaisi sujua, jos harjoittelisi. Mönkijään Jorma asensi taas lumiauran. Auraaminen onnistuu minulta paremmin kuin peräkärryn kanssa peruuttelu, joten ehkä silloin tällöin harrastan lumitöitä tänä talvena, jos lunta edes tulee. Nyt sitä on kai sentin verran eli ensilumen voidaan sanoa sataneen.

Vaikka Merikonttikoti onkin sisältä kuten mikä tahansa koti, tuo vesihomma tekee siitä kuitenkin hieman erilaisen. Tietysti joskus maaseudulta uutisoidaan, miten ihmisiltä kaivot ovat kuivuneet ja silloin vettä pitää tuoda jostain. Puhumattakaan niistä tapauksista, kun kunnalliseen verkkoon on lorahtanut jotain veden pilaavaa. Silloin ihmiset ovat myös kantoveden varassa. Meillä sentään vettä saadaan kerrallaan reilut tuhat litraa vettä käytettäväksi. Ihan varmaksi en osaa sanoa, miten pitkään tuo yksi säiliöllinen riittää, mutta en varmaan kauheasti valehtele, jos väitän, että kuukaudeksi.

Vähäinen veden tarve selittyy muun muassa sillä, että Mulltoan kompostoiva ekokäymälä ei tarvitse vettä. Samoin pyykin- ja astioiden pesu kuluttaa vähän vettä uusilla laitteilla. Uskon, että astianpesukoneen vedenkulutus on tosi pieni. Meillä konetta käytetään kolmen tai neljän päivän välein. Hyvä kun on riittävästi astioita.

Mulltoan mullat siirsin pytyn alla olevasta keräilyastiasta kompostoriin pari päivää sitten.  Asuntomessuilla jotkut vähän vierastivat ajatusta, että astia kuljetetaan keittiön kautta ulos. Heille tiedoksi, että jäte oli todellakin samanlaista kuin kompostorissa biojätteestä syntynyt tuotos. Tosin astiaan oli keräytynyt märkää jätöstä, jota lorahti lattialle melkoinen satsi. En ollut huomannut, että Mulltoan tuuletin oli ollut liian pienellä ja siksi astiaan oli keräytynyt tuota hirveältä haisevaa nestettä. Tuo ei siis ollut normaalitila, mutta senkin kanssa on elettävä. Tulipahan lattia pestyä kunnolla. Ehkä seuraavalla kerralla olen tarkempi.

Ei kommentteja: