Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Thaimaata herkkusuille

päivis: Otsikko ei viittaa mihinkään kielikurssiin, vaan siihen, että Thaimaa on makeiden herkkujen ehtymätön lähde. Olen vasta vähän päässyt niistä perille, vaikka täällä on tullut oleskeltua eräätkin kerrat. Olen enemmän kiinnittänyt huomiota lämpimiin ruokiin, joista vain pieni osa on minun makuuni. Johtunee siitä, että thaikku syö mielellään lihaa, minä taas en ollenkaan. Kasvisvaihtoehdot ovat rajalliset.

Aivan koukuttavia ovat herkut, joita on tehty seesamin siemenistä ja pähkinöistä. Ovat varmasti kovin energiapitoisia, sillä sidosaineena monissa niistä on sulatettu sokeri. Ovat niin kuin maustettuja nekkuja, mutta levyiksi jäähdytettyinä.

Toinen koukun paikka on jäätelö, jota ostamme silloin tällöin iltaherkuksi purkillisen kummallekin. Kyse on Wall'sin jäätelöstä. Suosikkimme on isoilla suklaapaloilla höystetty vaniljajäätelö. Wall'sia on varmaan muuallakin maailmassa, mutta Suomessa en siihen ole törmännyt koskaan.

Kookoksesta täällä osataan tehdä varmaan mitä vain ihovoiteista ja öljyistä juomiin ja huulirasvaan. Kookosta on hajusteena monenlaisissa kosmetiikkatuotteissa. Tänään löysin herkullisia karamelleja, jotka maistuvat makealta kookokselta.

Thaimaan kummallisuus on duran-hedelmä, jota joihinkin kauppaliikkeisiin tai muihin julkisiin tiloihin ei edes saa viedä tuoreena duranin hirveän hajun vuoksi. Silti siitä tehdään monenlaisia makeita herkkuja. Hedelmää en ole maistanut, mutta duranjäätelöä olen. Sain sen syötyä kokonaan. Ei se niin kauhealta maistunut, mutta tuskin sitä toista kertaa valitsisin.

Monia thaimaan herkkuja on vielä kokematta. Yksi niistä on sweet sticky rise kookosmaidolla. Se on yksi Thaimaan suosituimmista jälkiruoista, jota en ole ymmärtänyt etsiä maistaakseni. Olen vain kuullut siitä ja nähnyt kuvan sticky ricestä mangoviipaleiden kera. Mutta ei makeaa mahan täydeltä. Täytyy jättää jotain seuraavienkin matkojen varalle.


Ei kommentteja: