Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 21. joulukuuta 2013

Pikku Sini Saarela

jormas: Eilen teimme moottoripyörillä päivän retken eläintarhaan reippaan 50 kilometrin päähän lähes Bangkokin suuntaan. Kohde oli kerrassaan oiva niin aikuisille kuin lapsillekin. Alue oli kooltaan valtava sekä siisti, eläimet hyvin hoidettuja ja niillä oli joitakin lintuja lukuun ottamatta tilaa ihmisen näkökulmasta katsottuna riittävästi.

Mutta varsinkaan tätä en malta olla kirjottamatta tänne. Kun aamusella kysyin vaimo-päivikseltäni, joka toimii myös Pattaya Suomi-Seuran sihteerinä ja hallituksen jäsenenä, mahdoitko ruokkia vapaita apinoita kielloista huolimatta, sanoi hän tähän tapaan: "En kädestä, mutta kun ne penkoivat ihmisten roskia roska-astioista, se tuntui pahalta, joten laitoin banaaneja niiden päälle. Joten rikoin määräyksiä, sillä minussakin elää pikkuinen Sini Saarela."


Joskus koen valokuvaamisessa onnistumisia, vaikka en varsinaisesti sen harrastaja olekaan. Eilen tosiaan oli mukava päivä loistavassa seurassa eläintarhassa. Ja matkakumppanimmekin, ystäväpariskunta Sirkka & Paavo oli aivan hyvää seuraa. Vaikkakin pikku skootterin takana istuminen taisi olla Sirkalle kärsimystaival. Juuri esimerkiksi tällaisilla matkoilla tulee moottoripyörän edut suurempana ja ennen kaikkea isompipyöräisenä esiin. Se ei poimi joka ikistä monttua ajajan tai kartturin selkärangan aistittavaksi ja meno on muutenkin tukevampaa ja mukavampaa.

Ei kommentteja: