Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 27. joulukuuta 2013

Korvapuustille käyttöraja

päivis: Paluu kotimaahan oli odotettavastikin jonkin verran ankea: oli harmaata, sateista ja pimeää. Että oltiin taas EU-Suomessa, kävi hyvin selväksi kurjan sään lisäksi Hesarin uutisesta. Sen mukaan Suomen Elintarviketurvallisuusvirasto suosittelee, etteivät ihmiset söisi yli kahta korvapuustia päivässä.
 
On se luojan lykky, miten hyvin meistä huolehditaan. Thaimaassa riitti, että käytti ns. tervettä järkeä sen suhteen, mitä suuhunsa laittoi. Täällä siihen ei luoteta. Tässä muutama poiminta tuosta uutisesta:

"Tanskalaiset kanelsneglerit eli paikalliset korvapuustit ovat joutuneet lainsäädännön hampaisiin. Tanska aikoo nimittäin rajoittaa maksalle myrkyllisen ja  kanelista löytyvän kumariini-yhdisteen saantisuosituksia niin tiukoiksi, ettei kyseisiä leivonnaisia saa enää myydä tanskalaisissa kaupoissa ilman merkittäviä muutoksia perinteiseen reseptiin.
Taustalla on EU:n elintarviketurvallisuusviranomaisen EFSA:n suositus, jonka mukaan kumariinin päiväsaannin rajan tulisi olla 0,1 mg ruumiin painokiloa kohden vuorokaudessa.
Suomessa voimassa olevan suosituksen mukaan noin viidenkymmenen kilon painoinen ihminen saisi syödä päivässä 5 mg kumariinia, joka vastaa noin yhtä teelusikallista kanelia.
Tanskassa kanelsneglereille on annettu armonaikaa helmikuuhun asti. Tämän jälkeen paljon kanelia sisältävät leivonnaiset saatetaan kieltää tyystin.
Suomessa elintarviketurvallisuusvirasto Evira arvioi, ettei kanelin säännöllinen käyttö ei ole suositeltavaa. Erityisesti pienten lasten ei pitäisi nauttia useita kanelia sisältäviä tuotteita päivittäin.
Erityisesti pienillä lapsilla kumariinin raja-arvo voi ylittyä erittäin helposti: kanelin kumariinipitoisuudesta riippuen suositeltava saanti voi ylittyä 0,5–2 korvapuustilla, 2–10 joulupiparilla tai 0,5–1 annoksella riisipuuroa. Aikuisilla kumariiniarvot voivat ylittyä 2–7 korvapuustilla tai 1–5 annoksella riisipuuroa."

Kuinkahan moni nyt laskeskelee tuon uutisen luettuaan, että montako joulupiparia tuli popsittua ja lorahtiko riisipuuron sekaan suositusta suurempi annos kanelia? Tieto kanelin sisältämän kumariini-yhdisteen haitallisuudesta on varmasti totta, mutta kuinkahan yleistä silti on, että maksasairauksien aiheuttajaksi selittyy mieltymys kanelilla maustettuihin leivonnaisiin? Enemmän kai kannattaisi kantaa huolta liiallisesta sokerin ja valkoisen vehnäjauhon syönnistä. Tai onhan näin tehtykin, mutta ehkä pelottelulinjan on todettu purevan paremmin. Kun ei popsi kanelin takia korvapuusteja, jää turhat sokerit ja vehnäjauhotkin syömättä. 

Ei kommentteja: