Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 5. joulukuuta 2013

Ihmisen paras ystävä

jormas: Paikallinen Hyrsylänmutka on Jomtien Beachin alkupäässä. Siinä olevalta poliisiboxilta alkaa parin kilometrin kävelytie pitkin rantaa Pattayalle päin. Kun sitä tepastelee vajaan kilsan kohti vesipuistoa, on matkalla parikin suomalaisten miehittämää ja naisittamaa rantatuolimestaa, kakskasi ja kolmekolmonen.

Mutta ennen sitä huilailee ja paistattelee päivää hiekalla usein kuvan koira, joka voisi olla bernhardilainen. Ja ehkä onkin. Mutta koska täällä on niin paljon rotujen koiria, sanokaamme tätä thailandilaiseksi.

Koirarotuhan on tuttu monista kuvista, joissa se alppimaisemissa paiskii hommia pitkin rinnettä pelastaakseen kinoksiin hautautuneita ihmisiä.

Kuulemani tarina kertoo, että kerran oli suomalainen pariskunta jossain päin Sveitsin Alpeilla juuttuneena lumen keskelle henkihievärissä ilman toivoa pelastumista. Mutta yhtäkkiä rinnettä heidän luokseen lyllertää hirveällä touhulla bernhardilainen rommitynnyri kaulan alla. Tähän rouva iloissaan hihkaisee: "Pelastuttiin kuitenkin. Sieltä tulee ihmisen paras ystävä". Johon mies vastaa: "Niinpä näkyy. Ja koira näyttää olevan mukana."

Ei kommentteja: