Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 6. joulukuuta 2013

Hyvää itsenäisyyspäivää myös kaikille ulkokansalaisille

päivis: Tasavallan presidentti Sauli Niinistä lähetti itsenäisyyspäivän tervehdyksensä kaikille ulkosuomalaisille. Tervehdys löytyy myös Pattaya Suomi-Seuran nettisivuilta (www.pattayasuomiseura.fi) ja seuran Facebook-sivuilta.

Tervehdys jäi vähän kaivelemaan hampaan koloon, sillä koin Niinistön ohittaneen viestissään esimerkiksi suuren osan täällä Thaimaassa pitkiä aikoja vuodesta asustelevista. Heistä moni pitää itseään ulkosuomalaisena, vaikka ovatkin kirjoilla jossain Suomessa olevassa osoitteessa. Tai vaihtoehtoisesti Ruotsissa, tai Espanjassa, mutta silloinkin moni on edelleen Suomen kansalainen.

Vaan kun läksin asiaa tarkistamaan kaiken tietävästä Wikipediasta, se tiesikin kertoa näin:
"Ulkosuomalainen on Suomen ulkopuolella asuva suomalainen. Ulkosuomalaisia oli vuonna 2010 vajaat 800 000, joista ensimmäisen polven ulkosuomalaisia noin 280 000 ja toisen polven 500 000. Suurin osa heistä asui Ruotsissa (436 000) ja Yhdysvalloissa (104 000). Ulkosuomalainen on voinut muuttaa ulkomaille työn, opiskelun tai perheen vuoksi."

Piti jatkaa lukemista vähän pitemmälle, jolloin samainen Wikipedia kertoi, että ulkosuomalaisten lisäksi on ulkokansalaisia. Kas siinä ero:
"Ulkokansalainen on puolestaan ulkomailla asuva Suomen kansalainen. Ulkokansalaisella on siis kaikki kansalaisuuteen liittyvät oikeudet, mutta myös velvollisuudet. Esimerkkinä oikeuksista on äänioikeus, sillä ulkokansalaiset saavat äänestää valtiollisissa vaaleissa (eduskuntavaalit, presidentinvaalit ja europarlamenttivaalit). Esimerkki velvollisuuksista on puolestaan asevelvollisuus. Ulkokansalaisia, jotka ovat siis osa ulkosuomalaisten joukkoa, on yhteensä noin 250 000. Äänioikeutettuja (täysi-ikäisiä) heistä on noin 210 000."

Olisi tietysti presidenttimmekin voinut termivalinnoissaan olla tarkempi ja lähettää tervehdyksensä myös näille ulkokansalaisille.
Pattayan Suomalaisen koulun ulkosuomalaiset tai ulkokansalaiset oppilaat
kävivät viikolla koristelemassa seuran ikkunan Suomi-aiheiseksi.
Vaan eipä termiä taideta tuntea muuallakaan. Vuoden ulkosuomalaisen valinnoistakin voisi näin päätellä, sillä valittujen joukossa oli selkeästi niitäkin, jotka vain käyvät hakemassa leipänsä ulkomailta, mutta ihan varmasti ovat Suomen kansalaisia. Listalta löytyvät nimittäin muun muassa Olli Rehn, Jacob Söderman ja Saku Koivu.

Ei kommentteja: