Jonkun kerran on tullut kirjoitettua julkisilla rahoilla toimiviin säätiöihin ynnä yhdistyksiin kohdistuvien kielteisten ilmiöiden salailusta. Tai enemmänkin heidän tavastaan jättää kommentoimatta julkisuuteen tulleita, kielteisiä asioita. Osansa on saanut entinen työnantajani, mutta myös monet muut.
Asia on mielestäni merkittävä, sillä tavalla tai toisella verovarojen tai vastaavien käytössä pitäisi olla hyvinkin avoin. Sama pätee niin Raha-automaattiyhdistyksen kuin ARA:nkin ja monesta muusta vastaavasta paikasta julkista rahoitusta saaneisiin toimijoihin. Kun yhden mainitun kaltaisen toimijan yleishyödyllisyyttä oli Patentti- ja rekisterihallitus purkamassa oikeusteitse, olin itse sen avaintodistajana parissakin oikeidenkäynnissä. Joten tiedän olevani, jos en oikeasssa, niin oikeilla jäljillä ainakin.
Pari päivää sitten kiinnitin huomiota uutisissa Nuorisosäätiön asukkaiden vaikeuksiin. Kyseinen säätiöhän hankki itselleen roppakaupalla kielteistä julkisuutta lahjusepäilyineen ynnä muineen. Nyt uutisoinnin kohteena oli Nuorisosäätiön kerrostalo pääkaupunkiseudulla, jossa asukkailla oli jos jonkinlaista sanomista talon kunnosta ja hoidosta sisäilmaongelmineen. Vaikka kuinka seuloen uutisointia kuunteli ja katseli, jäi jäljelle niin paljon, että voi oikeutetusti sanoa, ettei savua ilman tulta.
Uutisoinnissa minua eniten ihmetytti, että sen mukaan "Nuorisosäätiöstä ei kommentoida asiaa". Sangen monelle vastaavalla toimijalla on mukana poliittisia päättäjiä ja muita tärkeitä sidusryhmätahoja. Ne joko itse tai pelkkä mukana olo mitä ilmeisemmin sokeuttaa kuinka avointa toiminnan vaikeuksineen itse asiassa pitäisi olla. Tai sitten on valta noussut hattuun, että ei ne mitään meille voi. Käy niin, että vasta kun on tavarat housuissa, herätään havaitsemaan, että kuinkas tässä nyt kuitenkin näin kävi. Tämä on valitettavaa, sillä se nakertaa koko kolmannen sektorin luottamusta. Ja sitä paitsi on asioita, jotka maksajilla on oikeus tietää.
Yksi parhaimmista avoimuuden muodoista oli, kun jaoimme kaikki avustushakemuksemmekin satapäiselle järjestöjoukolle. Meille ei koskaan ollut tärkeintä kuka palvelut tuottaa, vaan kuinka ne voidaan tuottaa parhaalla mahdollisella tavalla. En osannut (enkä osaa vieläkään) olla mustasukkainen, vaikka moni hyvä hanke meni avoimuuden vuoksi muille. Moni niistä olisi mainitsemisen arvoinen. Kuten esimerkiksi Espanjan Aurinkorannikolla vuosikymmeniä toiminut Torrentupa.
Ehkä joskus olen tilanteessa, jossa minulla ei ole kuin yksi ajatus. Silloin suojelen sitä mustasukkaisesti. Näin ei kuitenkaan ole asianlaita vielä tänään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti