Sitten olin Nubiksen eli Helsingin Vieraskodin 130-vuotisen taipaleen pirskeissä. Se on pitkä taival suomalaisessa yhteiskunnassa tuottaa päihdehuollon asumispalveluita. Luulen, että historia on siltä osin pitempi kuin esimerkiksi Suomessa Pelastusarmeijalla. Hienot juhlat ja hieno yhdistys, joka kunnioittaa myös perinteitä. Ja siellä kravattikaulaisten keskellä istuessani, sain tämänkertaisen blogin aiheen.
Blogimme vakituisten lukijoiden joukossa on niitäkin (ainakin yksi), jotka eivät oikein ymmärrä sitä, että ansiotyöelämässä ollessani halusin tuottaa päihdehuollon asumispalveluita myös päihtyneille. Itse pidän sitä ainoana oikeana tapana järjestölle, joka haluaa tuottaa asumispalveluita monipuolisesti.
Toimimalla siten, että edellytetään päihteettömyyttä, jotta pääsee kotiin tai ylipäätään minnekään, jonne asunnoton voi päänsä kallistaa, ei istu omaan näkemykseeni ihmisarvosta. Toki päihteettömällä asumisella on sijansa varsinkin, jos se kotia vailla olevalle on aito asumisen vaihtoehto muiden joukossa. Usein on kuitenkin niin, että jos et ota sitä vastaan, olet kadulla. Vielä vähemmän minulla on ymmärrystä silloin, kun kyseessä on kristillinen toimija, jonka tehtävänä on tuottaa päihdehuollon asumispalveluita yhteiskunnan rahoilla, jos se ei huolehdi asukkaistaan myös päihtyneenä.
Muu ajattelu ja toiminta on kerman kuorimista päältä ja kaikista heikoimmassa asemassa olevan, eksyneen lampaan jättämistä kadulle. Se ei muuksi muutu pitääkö alkoholismia syntinä, synnin seurauksena tai sairautena. Vaikka en paljon ole hengellisiä tänne kirjoitettellut, mieleni tai mikä lie soimaa minua joka kerta, kun käännän katseeni muualla vastenmielisen oloisen päihtyneen tullessa vastaan. Koen, että käännän katseeni pois silloin myös Vapahtajasta ja sanon myös Hänelle, että ei kiitos.Ei kukaan ihminen ole omissa ulosteissaan kadulla päivätolkulla ilokseen eikä myöskään vapaaehtoisesti. Mielestäni korvien välissä ei tarvitse olla kovinkaan paljon liikehdintää ymmärtääkseen, että kadulla "asuva" on mitä suuremmassa määrin hyvin sairas. Ken muuta väittää, ei tiedä riippuvuuksista ja niiden kyvystä koukuttaa yhtään mitään. Jos alkoholismi on sairaus, niin mistä muusta sairaudesta yhteiskunta edellyttää paranemista ennen kuin saa kodin?
En siis jaksa ymmärtää miksi tämän taloudellisen yltäkylläisyyden keskellä, jossa valtiokin pitää alkoholia lähes epäjumalan tai vähintään muuten erityisasemassa, joku joutuu olemaan ylipäätään ilman asuntoa kadulla. Miksi moni koditon joutuu kokemaan helvetin ennen kuolemaa. Mutta jos kuoleman jälkeen on elämää, niin ehkä jossain on myös se armo, joka pitää huolen, että helvetin eläessään kokeneen ei tarvitse kokea uudelleen kuoleman jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti