Asunnottomien määrä Suomessa on pysytellyt vuodesta toiseen samoilla tuhatluvuilla, vain pienin muutoksin. Välillä perheiden asunnottomuus on lisääntynyt, välillä nuorten. Asunnottomien joukossa on paljon niitäkin, joilla toki on joku paikka, jonne mennä. On kavereita, sukulaisia tai muita yösijaa tarjoavia. Naisten varsinkin on kuulemma helpompi saada yöpaikka, mutta usein siihen liittyy vastapalveluksen odotus.
Paljon on myös niitä, joilla ei ole ketään, joka majoittaisi kodittoman. Silloin ei auta muu kuin pyrkiä rappukäytäviin tai lehtiroskiksiin. Asunnottomien yön ajankohta on oikein hyvä muistuttamaan asunnottomuudesta ja asunnottomista: syksy on juuri pahimmillaan, kun kylmyyteen ei ole vielä totuttu. Kylmässä säässä on ehkä vähän helpompi asettua asunnottoman asemaan ja ajatella, miten itse luulisi pärjäävänsä yön ulkosalla.
Mihinkähän menisin, jos ei olisi mitään paikkaa? Joku rautatieasema ei kuulosta kovin houkuttelevalta vaihtoehdolta, ei siksikään, ettei siellä voi nukkua, vaikka sisätiloissa onkin tietysti lämpimämpää kuin ulkosalla. Autiotalot ovat yleensä kylmillään. Suojaa niissä saisi vain sateelta.
Olen ollut virallinomaisten silmissä jossain vaiheessa asunnoton. Todellista asunnottomuutta en ole koskaan kokenut. Virallisesti asunnottomanakin minulla on ollut joku kodin virkaa ajanut paikka, jonne minulla on ollut avaimet. Tuusulan Mutterimajalla Asunnottomien yön tapahtumassa puhunut kansanedustaja Merja Kuusisto muistutti tuosta pienestä yksityiskohdasta: asunnottomalta puuttuvat kodin avaimet. Kun niitä ei ole, ei ole turvaa ja suojaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti