Heille useimmille oli palkkatyön orjuus laillani taakse jäänyttä elämää. Joukosta bongasin kuitenkin tyypin tai pari, jotka ilmiselvästi eläkepäivien ratoksi hakivat eteläisestä naapurimaastamme viintatrokareille juotavaa myyntiin pimeillä markkinoilla. Joku tekee näitä matkoja useammankin viikossa. Viinanmyyntikin on mennyt palveluna eteenpäin ja enää ei tarvitse kyttäillä niin sanotusti torin kulmilla kauppiasta, sillä nykyisin palvelu pelaa ja vain soitto, niin juotavat tulevat kotiovelle.
Istuessani kuppilassa kuluksi pohdiskelin ja laskeskelin työnantajan työntekijöille maksaman työajan eri osasia. Siihen minut innosti ennen näkemätön nuoha työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen välillä kolmesta, vuosittaisesta koulutusvapaasta.
Pöydässäni istuskeli myös tupakkamiehiä ja kai vähän heitäkin kiusatakseni suorittelin kyseisiä laskutoimituksia. Kas tässä. Nykyisin useilla työpaikolla on ulkona tai sisällä tupakkapaikat, joissa on käytävä tupakalla.
Jos yksi tupakkareissu kestää matkoineen hieman alle kymmenen minuuttia ja röökillä on käytävä kerran tunnissa, menee hommaan alakanttiinkin laskettuna tunti jokaisesta työpäivästä.
Kun vähennetään kesä- ynnä muut lomat, lienee ihmisellä vuodessa noin kaksisataa työpäivää. Siitä ajasta tupakalla ollaan yhtä monta tuntia eli noin neljä-viisi viikkoa.Lisäksi työantaja kustantaa kaksi kahdentoista minuutin kahviaikaa, johon siihenkin menee järjestään kuitenkin varttitunti ennen kuin olet sorvin ääressä.
Jos työntekijällä ei ole omalla ajalla ruokatuntia, kustantaa työnantaja vielä päivittäin 20 minuutin ruoka-ajan. Joka sekin tuppaa venymään puoleksi tunniksi.
Toisin sanoen työnantaja kustantaa vuodessa kuukauden tupakointiin ja toisen kuukauden syömiseen ja kahvitteluun.
Vaikka en porvari enkä kai duunarikaan sen varsinaisessa merkityksessä olekaan, niin tämän laskelman vuoksi ihmettelen suursti riitaa kolmesta, vuosittaisesta opintopäivästä.
Tottakai asialla on monta puolta ja tässä niistä yksi tai kolme. Kun ostimme päiviksen kanssa Martti (Smart) osa-auton, jossa ei ole takapenkkiä eikä kovaa kattoakaan, vaan se on aivan oikea avoauto, niin kävimme Ranskan rajalla tehtaalla katsomassa kuinka näitä autoja tehdään.
Niitä tehdään liukuhihnalla ja sekunnilleen silloin, kun tauko on pidetty, on oltava tekemässä oma osuutensa tuotannusta tai muuten seisoo koko tuotanto.
Kun meistä moni ei tee ruumiillista työtä, niin sitä työtä tekemättömilla on monta ammatti- tai muuta kuntaa, jotka jo työhön tullessa kysyvät, että kuinka teillä on työnohjaus järjestetty ja onko sekä yksilö että ryhmätyönohjaus? Tässä siis toinen seikka, jota jaksan ihmetellä. Mistä tulee oletus, että niin sanotusti henkistä työtä tekevällä on suurempi työnohjauksen tarve kuin esimerkiksi sähkömiehellä?
Vastaan itse. Kun vuonna yks ja kaksi isäntä ja emäntä ottivat pirtissä yhteen, loppui tai keskeytyi riita silloin, kun tuli iltalypsyn aika. Ei niinkään siksi, että jää maitorahat saamatta, vaan siksi, että muuten Mansikki on aamulla maitokuumeessa ja lapset eivät saa maitoa ennen koulupäivän alkua. Arvot ja tekemisen meininki olivat toisenlaiset.
Tässä on yhteistä sähkömiehen, sorvarin, timpurin ja monen muun tekijän kanssa se, että ne hommat on tehtävä, tuntuu miltä tuntuu, vaikka olisi kuinka työnohtauksen tarve.
Ja tästä pääsen komanteen ihmellelyn aiheeseen. Sen jotenkin ymmärrän, että vaikka omastakin syystä loukkaat itsesi työnantajan työssä ja joudut sairaslomalle, niin työnantaja ynnä muu yhteiskunta maksaa siitä sinulle palkan.
Mutta kun nyrjäytät nilkkasi vapaa-ajalla lasketturinteessa alas laskiessasi rankan illan ja muutaman aamun tasottavan olusen jälkeen, etkä pääse töihin pariin viikkoon, maksetaan sinulle palkka siitäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti