Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 17. joulukuuta 2012

Keltainen Keskari ja koulukiusaaminen

jormas: Keltainen Keskari oli sunnuntain lehteen kirjoittamansa perusteella viikonlopun ratokseni käynyt lukemassa blogiamme. Ensin ajattelin, että pitäisikö kiittää maininnasta paperilehden sivuilla, mutta kun se ei näkynyt minkäänlaisena lukijoiden lisäyksenä blogisivuillamme, niin olkoon. Tietysti olen otettu mielenkiinnosta, jonka tosin arvelen johtuvan vain hakusanasta Sjöblom.

Salmivuori arvelee Tuusulassa nousseen korkean tason koulukiusaamiskiistan, kun torppasin toimittajan väitteet Ritva Valon kiusaamisesta koulussa. Jotta kaikki menisi pilkulleen oikein, on täsmennettävä, että en uskalla sanoa, etteikö Ritva olisi voinut kokea jotain "poikien tekemää" kiusaamiseksi. Tästä sai osansa lähestulkoon jokainen ja voi olla, että eniten kärsivät ne, jotka suljettiin kaiken kaveruuden ulkopuolelle, sillä niitäkin oli ja on varmasti edelleen. Voin kuvitella, että joskus joku koki, että kun tulisi jollakin lailla muiden  huomioiduksi, vaikka se tuntuisi kiusaamiseltakin, niin sekin olisi parempi kuin olla päivästä toiseen ja viikosta seuraavaan kaiken ulkopuolella.

Sen sijaan joitain tyttöjä, varsinkin jälkikäteen ajatellen, tuli kyllä kohdeltua siten, että se täytti silloin ja nyt koulukiusaamisen tunnusmerkistön. Tätä pyydän tässä nyt kaikilta julkisesti anteeksi, vaikka se kaikki oli poikien enemmän tai vähemmän haparoivaa yritystä lähestyä tyttöjä ja ehkä päästä heidän suosioonsakin.

Mutta Valon tyttöjä eikä poikia koulussa eikä kouluteillä kiusattu. Siihen oli montakin syytä. Ensinnäkin koko sisarussarjan vanhin veli oli saman koulun ylemmillä luokilla ja päätään pidempi muita. Jos nuorempia sisaruksia tai veljeksiä olisi kiusannut, olisi saanut tehdä tuttavuutta Vesan kanssa, josta tuttavuudesta ei huonoissa merkeissä hyvää seurannut. Mutta syitä oli muitakin. Esimerkiksi minä, jonka saksan ja ruotsin kielen opettaja Etta-Liisa Lappalainen (myöhemmin Kunnas) useimmiten poisti luokasta käytävälle varmuuden vuoksi ennen tuntia, en koskaan tehnyt kotiläksyjä. Mutta apu tuli usein Valon tyttäriltä, mutta myös muilta, jotka antoivat kopioida kotitehtävät ennen tuntia, kun käyttäytyi heitä kohtaan ihmisiksi. Oli vielä kolmaskin syy jättää Ritva, mutta myös hänen siskonsa Seija, rauhaan. He pitivät nimittäin kotonaan silloin tällöin kotihippoja, jotka kai nykykielellä lienevät bailuja. Ja taas kun käyttäytyi ihmisiksi, saattoi saada kutsun kyseisiin pirskeisiin. Itsekin niihin onnistuin joskus saamaan itseni kutsutuksi, josta riittikin kehumista pitkäksi aikaa. Kotikin kun oli sen verran laadukas, kuten sorakeisari Taunon kodin kuului ollakin.

Mutta jotta tämäkin kirjoitus pitäisi sisällään Santavuoren kaipaaman Juhani Sjöblomin, niin kerron samaiselta kouluajalta tarinan. Juhanin isä oli tiukka ruumiillisen työn kannattaja ja maanviljelijä itsekin. Tilan suuruus taisi olla alle 30 hehtaaria, josta piti leipä repiä vanhempien lisäksi puolelle tusinalle lapsia, myös Juhanille. Joten on Juhani tai ylipäätään Sjöblomin lapset syntyneet missä tahansa, niin ei ainakaan kulta- eikä edes alpakkalusikka suussa.

Silloisessa Tuusulan yhteiskoulussa oli rehtorina Eino Häkkinen, joka kävi hovinsa kanssa puhumassa Juhanin isälle, Valtolle, että eikö se poika saisi mitenkään lukea ylioppilaaksi, kun älliä ja intoakin tuntuu olevan. Ei saanut ja niin jäi Juhanilta valkolakki saamatta. Samainen rehtori Häkkinen kävi myös minun vanhempieni luona. Mutta viesti oli päinvastainen. Että eikö se teidän poika voisi lopettaa yhteiskoulun, sillä se on koko koulun suurin mätämuna ja kuuluisampi kuin yksikään opettaja. Mutta ei mennyt tämäkään rehtorin tahdon mukaan. Kävin koulua kunnes täytin 16 vuotta ja televisiosta tuli Spedevisio. Spede sanoi siinä, että sellaiset käy koulua, jotka eivät muuten pärjää. Joten siihen loppui minun koulunkäyntini sillä erää. Tosin koulua on tullut käytyä sen jälkeen useampaankin otteeseen. Esimerkiksi autokouluakin vaikka kuinka monta kertaa, kun poliisit tai oikeastaan oikeuslaitos on ottanut aikoinaan minulta ajoluvan pois eräänkin kerran.

Ei kommentteja: