Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

12.12.12.

päivis: Taas oli yksi maagisista päivämääristä, jonka uutisten mukaan aika moni pari halusia hääpäiväkseen. Yksi syy valita tämä päivä on, että se on helppo muistaa. Esimerkiksi meidän hääpäivämme on 21.10.07. Siitä ei oikein pysty repimään edes erityisiä muistisääntöjä. Tai äläpäs sano. Kolme kertaa 7 on 21. Ja kun luvut 2 ja 1 laskee yhteen, tulee 3. Sen kun vähentää lokakuun numerosta 10, saadaan 7. Helppo muistaa?

Yksi haluttu hääpäivä on myös karkauspäivä eli 29.2. Siinähän mielenkiintoiseksi päivän tekee se, että hääpäivän päivämäärää ei tarvitse muistaa kuin joka neljäs vuosi. Vaikka perheessämme on karkauspäivänä vihille mennyt pari, en ole tullut kysyneeksi, viettävätkö silti hääpäivää joka vuosi. Onko se siinä tapauksessa 28.2. vai vasta maaliskuun puolella 1.3.

Yhden ystävän syntymäpäivän muistin aina siitä, että meillä oli kotona labradorinnoutaja, joka oli syntynyt edellisenä päivänä ja ystävän syntymäpäivä oli seuraavana päivänä. Tai toisin päin. Tässä on juuri yksi muistisääntöjen ongelma: kerran huomaakin, ettei muista kummin päin jonkun asian kuuluu olla.

Vähän muistia helpottava on myös mönkijän rekisterinumero. Meillä smart-auton rekisterinumero on HEY-729. Mönkijä, joka on ostettu myöhemmin, sattui olemaan rekkariltaan 972-IAH. Niistähän saa ihan selvästi muistisäännön. Molempien ajoneuvojen rekisterikilven numerot ovat tismalleen samat, ovat vain vähän eri järjestyksessä. Kun smartin kirjaimet joku saattaisi sanoa "hai" eli samoin kuin mönkijän kirjaimet ovat oikealta vasemmalle luettuna.

Ei kommentteja: