Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Vain sadan euron tähden

jormas: Maailma on monenlaista vääryyttä täynnä. Lahdessa päätti suomalainen urho ryöstää thaihierojan, jonka liikkeessä hän kävi ensimmäisen kerran. Miekkonen haki puukon ja kun hierojatar ei antanut rahoja, pisti tyyppi naisen kuoliaaksi. Kakkua tuli keräjäoikeudessa 100 euron vuoksi 12 vuotta. Joten ei tarvitse väkivaltatarinoita kertoa Pattayan katuelämästä, sillä niitä riittää omasta takaakin.

Vauhtia polle vai onko mielessä seksi?
Oma mielenkiintoinen ilmiönsä on täällä Thaimaassa lapsenkasvatus. Suomalainen, siis ainakin minä, olen jo tottunut siihen, että keskisormea näyttävät liikennepoliiseiksi ryhtyneet kanssa-autoilijat Suomessa, kun kaikki ei mene liikenteessä oman pillin mukaan. Heitä on miespuolisia ruuhka-aikaan melkoisesti tien päällä.
Ja kun isukit tätä harrastavat, on oppi taattua tulevalle sukupolvelle. Joskus tuntuukin, että vaikka ei sormella ole vielä opittu kaivamaan kunnolla omaa nenää, on kyseisellä pelillä opeteltu kansainvälisistä sormimerkeistä se omasta mielestä tärkein.
En tiedä kuinka totta on, mutta minulle on sanottu, että jos falangi näyttää keskisormea paikallisille Thaimaassa, on melko taattu selkäsauna tai pahenpaakin tiedossa.
Mutta ne lapset ja nuoret. On kertakaikkisen upeaa huomata, että he kunnioittavat vanhempia ihmisiä, ovatpa ne sitten paikallisia tai turisteja. Kun suomalainen nuori näyttää keskisormea, ei hän näe tai käsitä sitä äsken mainittua räkäistä nokkaansa pitemmälle, sillä sitä saa hänkin mitä kylvää, kun aika rientää. Nimittäin omilta lapsiltaan viimeistään silloin, kun tapetilla on heidän murkkuikänsä.

Thaikotona meillä on myös oma, mielenkiintoinen ilmiönsä. Ja montakin, mutta tässä yksi. Nimittäin siivellämme kodissamme asustava kymmensenttinen kekko. Se on sisiliskon näköinen, hyönteisiä syövä harmiton vipeltäjä, joka on saanut armon elää kanssamme päivikseltäkin ainakin niin kauan, kun ei putoa katosta niskaamme varsinkaan nukkuessamme.

Ei kommentteja: