Päiviksen kirjoitusta pitää hääpäivän osalta sen verran korjata, että osana sitä oli kyllä hänen mainitsemansa lounas. Mutta kokonaisuus oli kuitenkin niin, että lupasin vaimolleni päiväksi itseni ja lompakkoni. Ja sitä varten kävin oikein pankissa nostamassa varmuuden vuoksi vähän bahtitäydennystä. Hyvin kohtuullisesti ja vastuullisesti puolisoni kuitenkin minua ja lompakkoni anteja käytti.
Tämän päivän blogiini olen poiminut kotikadultamme pari kuvaa. Tai jos tarkkoja ollaan, niin toinen on viereiseltä kadulta, mutta Soi Welcomelta kuitenkin.
Molemmissa kuvissa on Suomen lippu, joka toisessa oikein liehuu ja toisessa ovat väritkin päinvastoin.
Liuhuva lippumme on kotiamme vastapäätä olevasta katutason kulmahuoneistosta, johon on monikin yrittäjä viritellyt jos jonkinlaista salaattibaaria ynnä muuta parin viime vuoden aikana.Yksikään niistä ei ole päässyt niin pitkälle, että olisi ollut avajaiset saati sitten oikein aukioloajatkin.
Tämä uusin paikallinen yrittäjä lähtee ainakin suomalaisittain mielenkiintoisesti profiloiden, sillä rakennustyömään keskellä liehuu ylhäisessä yksinäisyydessä valtakuntamme lippu.
Ajatus osuu ainakin minun isänmaallisuuteeni ja siitä hyvästä tulen käyttämään palveluntarjoajaa, mikä hänen tuotteensa tai konseptinsa sitten lieneekään.
Sellaisenkin havainnon olen tehnyt, että varsinkin niin sanotut suomalaisomisteiset juomakuppilat ovat kovin riippuvaisia isännistään. Jos Hannun baarin Hannu on myymässä vaikkapa talvirenkaita Ruotsissa, ammottaa kuppila täällä tyhjyyttään. Asiakasvirtaa ei vaan ole ilman bossia, jonka kavereita kuppilan kantaväki haluaa olla. Hannulla on muuten koira, jonka nimi on Vodka.Aivan sama tilanne on Lapuan baarilla. Jos isäntä on eteläpohjalaisilla lakeuksilla, on asiakkaatkin ties missä ja kauppa ei käy. Siihen ei näissä kioskeissa riitä tytöt eikä mitkään muutkaan houkuttimet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti