Varkaita lienee joka maassa

jormas: Tälle päivälle olin suunnitellut mielestäni mukavan kirjoituksen. Ajattelin nimittäin kirjoittaa osaomistushevosestani Jessestä ja valkoisesta Cadillacista. Tarina kuitenkin siirtyy, sillä yö toi mukanaan muutoksen.  Thaikodissamme nimittäin kävi varas tai varkaita.

Varkailla on omatunto eri paikassa kuin munulla

Vielä neljän aikaan aamuyöstä oli päiviksen tietokone ja luonnollisesti puhelimeni tallessa olohuoneen työpöydällä, vaan eipä ollut enää, kun kello tuli kuusi, jolloin ponkaisin lenkille.
Katseeni havainnoi silloin, että kone oli pois, mutta aivoni eivät reagoineet siihen mitenkään. Vasta lenkillä tarpoessani pitkin rantastreettiä tavoitti päiviksen puhelu minut. Tietokone ja pari puhelinta olivat ottaneet niin sanotusti siivet alleen ja kadonneet sen sileän tien.
Asuntomme on neljännessä kerroksessa ja ainut väylä, josta kotiimme on päästy, on parvekkeen kautta, jossa kyllä on kalterit ovineen, mutta jotka olivat tietty auki. Joten varkaat täällä ovat yhtä häikäilemättömiä ja taitaviakin kuin koto-Suomessa.

Toki tapahtumista mielensä joksikin aikaa pahoittaa, mutta se kuuluu osaksi kokonaisuutta ja maailmalla resuamista.
Ja sitä paitsi parempiin suihin ja taskuihin, kuten myös jonnekin muuallekin on meiltä kamaa vuosien varrella lähtenyt aiemminkin. Kuten Jokilaakson pihasta roskis ja noin 100 kuutiometriä rankapuuta, jonka roudaamiseen on tarvittu enemmän kuin yksi kuorma-auto.
Kyseisestä nyysimisestä on minulla ja meillä omat käsitykset, mutta niiden kirjoittaminen tänne saattaa viedä raastupaan, joten ratkaisu tai ainakin mielipide olkoon pienemmän piirin tietona.
Elämä ja elo täällä pienistä ja välillä vähän suuremmistakin takapakeista huolimatta on kuitenkin paljon enemmän kuin mallillaan.