Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Sanoja

jormas: Pirkanmaan sairaanhoitopiiri teki jokunen aika sitten nimiuudistuksen. Uusi brändi on Elämän tähden ja niin edelleen. Jonkun kerran olen pohtinut tekisimmekö yhdistyksessämme asialle jotain, sillä kyseinen sairaanhoitopiiri on osallistunut uudistuksellaan johonkin valtakunnalliseen kuntakilpailuun. Ovat tainneet päästäkin viiden parhaan joukkoon.
Mutta eihän siitä meille mitään Elämän tähden ry:ssä  haittaa ole. Mutta olisi mielenkiintoista tietää, että ottaessaan yhdistyksemme sanaparia käyttöönsä, ovatko he tietäneet meidän olemassa olosta.
Muutenkin maailma on täynnä monenlaisia sanaväännöksiä ja päivis taisikin kirjoittaa pari päivää sitten etunimista Aamu Päivä ja Ilta Päivä. Mutta entäpä etu- ja sukunimi Turkka Mali, josta saa vääntämällä Markka Tuli?
Armoitettu sanavirtuoosi ja huumorimies sekä harras krsititty ystäväni Raimo Oksa opasti minua aikanaan hengellisellä tiellä oivasti sanansäilää käytellen. Hän sanoi, että muista jormas, että ihmisellä, varsinkin apua pyytäessään, on kyyneleitä ja kyyn eleitä. Sen verran on kolikoita taipaleelle jäänyt, että usein olen ajatellut, että kuinka totta veli Oksa aikoinaan puhuikaan.
Mutta ainakin päihdetyötä tehtäessä on syytä muistaa, että jos niin sanottu laitapuolen kulkija tai muu avun tarvitsija ei minusta mitenkään hyötyisi, niin miksi hän minun seuraani kaipaisi? On siis syytä muistaa oma mitättömyys eikä ollenkaan ajatela, että ihmiset ylipäätään hakeutuisivat seuraani siksi, että olen kertakaikkiaan jotain korvaamatonta ja erinomaista. Syytä silloin on toisaalta kuitenkin muistaa, että olen ainutlaatuinen luomakunnan jäsen ja toista samanlaista ei ole. Tätä ajattelen taas syksyllä ensimmäisten lumisateiden tullessa. Että vähintään miljoonia lumihiuteleita ja kaikki erilaisia.

Ei kommentteja: