Asuinympäristöilta Sahapuistossa

jormas: Eilen olin Sininauhasäätiön järjestämässä asuinympäristöillassa Vantaan Sahapuistossa. Mielenkiintoista, mutta yhtä masentavaa kuin aina aiemminkin. Kun kyseessä ovat asuntoa vailla olevat ihmiset, jotka tarvitsevat asumisensa tukemisen lisäksi myös raamituksia, ei heitä monikaan halua naapurikseen. Usein kyseessä on silloin ihmiset, joiden yksi erityispiirre on liiallinen päihteidenkäyttö. Vaikka illan keskustelussa oli paljon hyvääkin, masensi se myös aika tavalla. Näin siksi, että äänessä halusi olla kourallinen vastustajia, jotka eivät paljon puolustuspuheita noteeranneet. Silti heidän olisi mielestään tullut vielä johtaa puhettakin paketoimalla halunsa muotoon, että tarvitaan puolueeton puheenjohtaja.Kaikkea kanssa sanon minä ja puheenjohtaja olin minä, joka en myöskään ole puolueeton, vaan asunnottoman, kodittoman asialla.
Vaikka Sininauhasäätiön suurelta osin omistama kerrostalo pysyykin asumisen ja kaiken muunkin puolesta varsin kelvollisesti hanskassa, se ei riitä kaikille ympäristön asukkaille.
Jos asukkaallamme on koira, joka herättää pelkoja, pitäisi vuokrasuhde katkaista sen vuoksi, vaikka meillä on yhteiskunnan puolesta vihaisia koiria varten aivan omat virkamiehet.
Sama tilanne näyttää oleven paikallisen Alepan suhteen. Kun siellä myydään päihtyneelle tai alaikäiselle olutta, pitäisi meidän puuttua siihenkin.
Tai jos joku kusta lorottaa jossain kerrostalon pihalle, on sekin Sininauhasäätiön syy.
Listaa voisi jatkaa pitkäänkin ja pPurnaamista ja sydänten purkamista kuuntelin ja jaion puheenvuoroja puolitoista tuntia. Kun sitten olisi tullut ja ollut aika kerätä yhteen mahdollisia parannusehdotuksia, tulisieluisimmat provosoituiva, pakkasivat reppunsa ja marssivat ovesta ulos. Heidän käsitys tasapuolisesta ja oikeudenmukaisesta kohtelusta tarkoittaa, että kuulijoiden on kuunneltava mitä he haluavat sanoa haluammallaan tavalla, mutta tätä samaa oikeutta ei sitten  olekaan niillä, jotka ovat heidän kanssaan eri mieltä.

Kun asuu maalla matkakodissa ja hakee vedenkin
parin kilometrin päässä olevasta kaivosta, ei ole
juuri murhetta päihtyneistä. Mutta murheensa
sielläkin. Kaiken maailman lenkkeiliät eivät paljon
perusta kotirauhan suojasta, jota matkakotimmekin
pitäisi nauttia.

Erityisen masentavaa tässä oli, että kuorossa lauloivat lähes ensimmäisenä pari vantaalaista kaupunginvaltuutettua. Ajattelin, että onkohan kaikkien vantaalaisten päättäjien taso ja käsitys demokratiasta samanlainen. Tiedän itsekin politiikassa parikymmentävuotta olleena, että ei onneksi ole. Masentavaa kyseisenlaisissa pääättäjissä on myös se, että he eivät mielestäni ole koko kaupungin valtuutettuja, vaan kaupunginosavaltuutettuja ja silloinkin vain harvojen asioiden ja niidenkin ajajia sangen yksisilmäisesti. Yhtään ainutta kelvollista ehdotusta ei heiltä tullut, vaan hännän huippuna selänkääntäminen niille, jotka eniten apua tarvitsisivat.