jormas: päivis kertoi kuinka olemme päässeet tällä kertaa osaksi tsunamiympyröitä, joten minä kirjoitan jonkun sanasen siitä miten olimme "tsunamiympyröissä" aiemmin. Kyse oli silloin joulun tapahtumassa, jossa tsunami vei ikuisuuteen satojatuhansia ihmisiä. Muistelen, että pelkästään Indonesiassa olisi tapahtumassa kuollut 170 000 ihmistä. Paljon joka tapauksessa. Me seurailimme tapahtuman uutisointia turvallisesti kotisohvalla Suomessa, kun jotain Thaimaan valtion virkamiestä, pääministeriä tai peräti kuningasta haastateltiin. Hän joka tapauksessa totesi haastattelussa, että muut maat ovat kärsineet huomattavasti enemmän kuin Thaimaa, joten toivomme valtioiden suuntaavan apunsa ensisijaisesti niihin maihin. Sen sijaan hän toivotti erityisen tervetulleiksi kolmannen sektorin avun tarjoajat.
Samassa ohjelmassa haastateltiin myös paikallisia asukkaita, jotka surunkin keskellä jaksoivat hymyillä. Onhan kyse hymyjen maasta. Heillä oli meille falangeille, turisteille vain yksi toivomus: "Tulkaa takaisin." Tähän me päiviksen kanssa tartuimme ja lensimme ensimmäisellä Suomesta katastrofialuelle Phuketiin ja Khao Lakiin suuntautuneella lennolla. Vuokrasimme kolmeksi viikoksi kaksi skootteria ja ajoimme taatusti koko saaren ja vähän muutakin ristiin rastiin sekä elimme paikallisten kanssa heidän arkeaan tuhon jälkeen. Oli kaupunkeja, joissa ei varsinkaan rannan tuntumassa ollut ainuttakaan ehjää rakennusta. Mutta aina jostain kuului sahauksen ääniä tai vasaran pauketta, kun ihmiset rakensivat kotiaan tai turisteille tarkoitettua kahvilaa ja muuta palvelupistettä saadakseen perheelleen leipää ja muuta välttämätöntä. Keskellä päivääkin löytyi aivan neitseellisiä rantoja kaupungin keskustassa eikä missään ollut ainuttakaan ainuttakaan ihmistä.Minäkin tausin uida Aatamin ja ehkä päiviskin vähän Eevan asussa kysyeisillä rannoilla. Itselleni kokemus oli ainutlaatuinen enkä usko pääseväni sitä kokemaan toista kertaa. Ehkä en haluasikaan.
Reissu oli muutenkin erikoinen, sillä päivis oli juuri ajanut Suomessa Kivikylässä skootterin lunastuskuntoon, joten pientä kynnystä hypätä kaksipyöräisen ajopelin selkään sen jälkeen, saattoi hieman olla. Ja vielä Thaimaan vasemmanpuoleisessa liikenteessä. Mutta siellä vaan prätkämimmi-päivis karisti mahdolliset ajoestot Phuketin kaduille ja kujille. Arvostan sitä kuten sitäkin, että hän ajoi varsin kypsässä iässä stadissa kuorma-autokortin. Sen ansiosta esimerkiksi kohtalaisen mittaisella Euroopan ja vähän muunkin maanosan reissulla päivis ajoi lähes kymmenen metriä pitkällä Matkakodillamme 10500 kilometriä ja minä 500. Tarina reissusta löytyy tästä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti