Eilen heräsin puoli neljä ja joku kirjoitti somessa, että viikko alkoi ihailemalla Kaukjärvenrannan puiston niittyä Tuusulanjärven rannalla. Sitten hän jatkoi, että iltapäivällä sama alue oli ajettu tasaiseksi nurmeksi. Alkukesän aikana tämä on tapahtunut jo 6–7 kertaa ja että muutaman sadan metrin päässä löytyi Tuusulan Viherpalvelut kyltti, jossa lukee: "EDISTÄMME LUONNON MONIMUOTOISUUTTA! Leikkaamisen vähentäminen edistää luonnon monimuotoisuutta. Olemme harventaneet nurmikoiden ja niittyjen leikkaustiheyttä tarjoamalla elinympäristön erilaisille kasveille, hyönteisille ja pieneläimille. Pitkät nurmet ja niityt antavat kukille mahdollisuuden kukkia, mikä houkuttelee pölyttäjiä kuten mehiläisiä ja perhosia."
Kun Tuusulassa käy leikkuri, julkaisi Yle vastaavasti jutun Berliinistä, jossa kaupunki on tietoisesti muuttanut nurmikoita niityiksi. Pölyttäjien määrä on moninkertaistunut ja lämpötila laskenut. Berliinissä niittyjen suojaksi on palkattu jopa järjestyksenvalvojia.
Varsinkin kesäisin sosiaalinen media on tulvillaan toinen toistaan kauniimpia, hoidettuja pihoja ja puutarhoja. Tämäntapaisesti on Jokilaaksossakin, vaikka leikkaan etupäässä heinää vain pihapiirissä ja välttämättömän. Jotta pääsen kulkemaan esimerkiksi Tuusulanjoen sillanpielen uimapaikalle ja -lammille sekä tänä keväänä tekemäämme pientä siltaa myöten lemmikkien muistolehtoon halutessani paljain jaloin, sillä Jokilaakso on myös käärmeiden koti.
Luonnonsuojelualueellamme saa luonto rehevöityä valtoimenaan. Se on vuosi vuodelta yhä kauniimpi, luonnonmukaisempi ja monipuolisempi eläinten sekä kasvien suojeltu valtakunta myös ei toivotuille mamuille. Jota kaikkea säätämään pyrkivä viranomaisyhteiskunta ei kaikelta osin suopeasti katsele. Vaikka on tuonut ja tuottanut alueelle itse osan mamuista. Kuitenkin kuljen valitsemiani polkuja luonnon kanssa eikä yhteiskunta taida pystyä yhdistystämme saati minua muuhun taivuttamaan.
Viimeisen kahden viikon suurempi seurattava on ollut luonnonsuojelualueemme läpi kulkeva hiihtoladun pohja. Jota kesäisin käyttävät samoilijat ja joskus maastopyöräilijät sekä luonnollisesti eläimet. Sen varteen oli matka päättynyt kauriilla, josta kylän metsämies kirjoitti näin: "Moi, juu kävin katsomassa. Tuo on valkohäntäpeura naaras jolla on ollut poikaset. Kurkussa on hampaan jälket, joten vahva veikkaus on ilveksen tekoseksi. Samoin maa oli ympäriltä mennyt sen näköiseksi, että taistelu on tuossa käyty viimeiseen hengen vetoon."
Tosin mielestäni kyseessä on kauris. Toinen luonnosta paljon tietävä ystäväni sanoi ja viranomaisetkin, että jos raato ei ole veden varrella, ei tarvitse tehdä mitään, sillä luonto hoitaa homman. Tätä siivousoperaatiota olen seurannut ja eilisiltana ei enää ollut jäljellä kuin vähän luita. Sitäkin ehdin pohtia, kun metsämies sanoi, että peuraäidillä on ollut poikaset, niin mitä niille tapahtui? Päädyin päätelmään, että vaikka mahdollisesti ilves tappoi naaraan, se vei jälkikasvun mukanaan matkaevääksi ja jätti siksi emän syömättä. Jonka arvatenkin ovat nyt supikoirat pistelleet suihinsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti