Elämää kasvien ja eläinten kanssa

Eilen kirjoitin kasvimaailmastani, joka on tullut minulle yhä tärkeämmäksi. Sillä Morakotkin on osan vuodesta kaukana tuhansien kilometrien päässä, vaikka olemme yhdessä Thaimaassa ja Suuomessa osan vuodesta. Mutta olen yksinkin ja silloin myös välillä yksinäinen. Sitä on ollut poistamassa tai jakamassa menneinä aikoina melkein aina koira tai kissa ja välillä molemmat. Onpa joukkoon mahtunut metsähiiriä ja kaksibjapanilaista tanssihiirtäkin, joista kissamme taisi nitistää toisen. Eikä retuutuksesta,tainnut selvitä toinenkaan, vaan kuoli lääkityksen yliannostukseen, kun äiti voiteli sen puremavammat kauttaaltaan Bacimycinilllä.

Joukkoon on mahtunut pentuna otettuja kotikissoja, rotu- ja rotujenkoiria, sekä aikuisena kuolemaan tuomittuja. Niistä jonkun olemme pelastaneet kodittomien koirien häkistäkin, jossa se odotti aamun viimeistä piikkiä eläinlääkäriltä. Tämä Roope-koira ja poikani opettivat minulle paljon anteeksiannosta, sille kerran se puraisi tai ainakin näykkäsi Markoa. Silloin päätin ja sanoinkin vaimolleni ja pojalleni, että koira lähtee aamulla sinne minne se oli jo kerran menossa. Kun illalla lähdin Roopen kanssa iltalenkille, kysyi Marko, että voiko hän lähteä mukaan.

Siellä Pillilammen rannalla Marko sanoi minulle, että Roope puri häntä ja hän haluaa antaa sille anteeksi. Niillä sanoilla poikani naulasi minut tuomioita antavien ristille selkä seinää vasten, josta ei ollut pois muuta tietä kuin anteeksianto. Hyvin elävästi muistan meidän koko perheen kyyneleet, kun istuimme sohvalle ja pidimme koiralle puhuttelun ja kerroin Markon pelastaneen sen elämän. Joka tapauksessa sen jälkeen Roope ei koskaan näykkinyt saati purrut ketään. Tätä muistellessa käsitän, että tänäänkin uskon sen ymmärtäneet poikani anteeksiannon.

Kun viimeinen rotujen osaomistuskoira Niilo tuli matkansa päähän viime talvena, minun oli hyväksyttävä, että Suomikotiamme ei ehkä enää koskaan tule jakamaan yksikään eläin ehkä talvikärpastä lukuun ottamatta edes osin. Thaikodissamme sen sijaan käy noutamassa joka joka päivä jostain tuleva ja jonnekin menevä sekä kaikkea pelkäävä Securitydog, joka ei anna edes koskea. Kodikseen ottaneita, vapaita thaikissoja meillä on välillä enemmän ja välillä vähemmän.  Viime talvena Suomeen lähtiessäni talvikotimaastani jäi pihaan naukumaan kolmivärinen  Tri Color ja lähes valkoinen Blue Eyes.

Kun en tapojani muuttamatta ellei vaivat  pakota voi pitää Suomessa kotieläintä, sillä en pidä ajatuksesta, että se olisi aina talvet muualla hoidossa, satsaan kotikasveihin. Sillä viime talvena ilman veden lisäämistä hengissä pysyi sisäkuusi, aloe vera ja toiletin viilessä nurkassa amarylliksen sipulikin. Keväällä huomasin että aloe veran ruukun oli ottanut kodikseen myös nokkonen ja joku toinen, joka hyvinkin saattaa olla jätti- eli himalajanpalsami.

Luulen, että koiraa helpompi ja halvempi on saada tarvittaessa talvikoti Nukkumatille ja sen puoliso Maijalle, jotka eilen asettuivat asukkaiksi Merkonttikodin ikkunan vierustan saviruukkuihin. Aamulla myös huomasin, että toisen ikkunan takana ulkopuolella oli yksi pihan ainakin viidestä oravasta murtautunut eläinten ruokavarastoon. Vain pää näkyi muoviputkesta sen mutustaessa yltäkylläisenä linnuillekin tarkoitettua ruokaa.