Juhannusaattoillan ajelu

Jo perinteeksi muodostunut kierrokseni hopeanharmaalla vanha rouva Avensiksella suuntautui pitkin lähivesien rantoja. Sen aloitin naturistipulahduksella kotilampeni noin 20-asteisessa vedessä. Joutsenperheen katsellessa puuhiani. Ensimmäinen pysähdykseni oli Häklin uimaranta, joka on hiekkapohjainen pohjavesilampi ja vanha soranottomonttu. Ranta on pääosin lapsiystävällinen, loivasti syvenevää. Hyppytornin kohdalla syvyys on noin 4 metriä.

Seuraava kohde oli Rusutjärvellä, jonka kiersin ympäri pysähtyillen siellä täällä. Armeijan- eli Hevosranta, kuten Kylänrantakin olivat autoilta puomilla suljettu. Vain iso sytyttämätön kokko näkyi Rusutjärventielle ehkä polttajiaan odotellen. Molemmille rannoille fillaroimme usein kesäisin Erikssonin Eeron kanssa lapsina mato-onkinemme. Saaliina oli oikeastaan aina kissoille kalaa.

Sen sijaa Elannon rannalle kävelin pysäköintipaikalta, sillä Kolistimentien risteyksen kauppa oli äitini työpaikka. Rannalla moni perhe tai pariskunta vietti juhannusta. Heistä ehkä puolet puhui samaa kieltä kanssani. Järvivesi oli oikein hyvää ja houkuttelevaa. Eikä sinilevästäkään ollut tietoa.

Sitten ajoin järven toiselle puolen huomatakseni, että seurakunnan rannallakin oli tienvarren opasteista päätellen keskikesän juhlat. Viereisellä, kunnan Tuusulan uimarannalla ei ollut järjestettyjä, yhteisiä juhlia, vaikka autoja oli parkkipaikan täydeltä. En mennyt katsomaan sitäkään oliko vuosi sitten juhannuksena suljettuna ollut jäätelökioski avannut ovensa. Senkin muistin, kun natiaisena menin viereisen rannan viikon leirille. Toisen telttayön jälkeen joku vei minut takaisin kotiin, kun oli niin ikävä äitiä ja isää. Metsäpirtilläkin kävin, mutten muistanut miksi olin ollut siellä aiemmin.

Sitten vaihdoin järveä ja ajoin muun muassa Vuohikkaanojan yli, joka tunnetaan Rusutjärvenojanakin. Siinä virtaa myös Päijänne-tunnelia pitkin johdettua vettä, jolla on itse asiassa ratkaiseva rooli alueen vesistöjen hyvinvoinnille. Vuohikkanoja ei siis ole pelkkä luonnollinen uoma, vaan se toimii tärkeänä "putkena" keskisellä Uudellamaalla tehtävässä järvien kunnostus- ja säännöstelytyössä. Virtaava vesi päätyy lopulta Tuusulanjärven pohjoispäähän, siitä Jokilaaksoon sekä viimein Vantaanjokea pitkin mereen, josta on vesiyhteys Thaimaankin rannoille 😂.

Tuusulanjärven ensimmäinen pysähdyspaikka oli ns. Anttilan tai Hankkijan ranta. Alueen historia kietoutuu läheisesti 1600-luvulta peräisin olevaan Anttilan kartanoon, jonka ympäristössä järjestetään toisinaan myös paikallisia tapahtumia. Nyt ei ollut tapahtumia, mutta ihmisiä senkin edestä viettämässä juhannusta. Heilläkin suomi oli vähemmistökieli. Minusta on mukavaa, kun Tuusula kansainvälistyy. Seuraavana ohitin Sarvikallion, josta on kauneimmat näköalat järvelle. Mutta sitä ennen pysähdyn jeesaamaan nuorta paria, jonka kaksitahtimopo oli hyytynyt tien varteen. Suomalaisen neitosen turkkilainen kumppani oli kyllä oikeastaan saanut ajoneuvon jo kuntoon, joten sanoin heille lähtiessäni Frank Pappan sanoin: "Koskelkaa toisianne". Tähän nuori nainen vastasi kauniilla hymyllä: "Tuli itku tai ainakin kyynel silmäkulmaan". Ja minulle hyvä mieli.

Matkalla olisi ollut paljonkin pysähtymisen arvoista, mutta jatkoin Paijalantietä Ruskelaan, jonka siinäkin Elannossa äitini oli töissä, ja käännyin Vanhankyläntielle kohti Järvenpäätä. Härmän Rati oli suljettu, mutta sen jälkeen Vanhankylänniemessä oli juhannukseni vilkkain paikka. Edes runsailla pysäköintialueilla ei ollut juurikaan tilaa.

Varsin hiljaista sen sijaan oli Järvenpään Rantapuistossa, josta jatkoin Rantatielle. Oli oikein mukavaa ajella juhannusmielineen kesäillassa, sillä liikenne oli vähäistä. Se kyllä vilkastui Halosenniemen, Aleksin Kiven mökin, Fjällbon puiston, Lottamuseon ja Onnelan jälkeen, kun tulin Krapin tilalle ja Pajalle. Seuraavana oli vuorossa Tuuskoto, jossa äitini vietti viimeiset vuotensa. Toinenkin rakas muisto alueeseen liityy, sillä siellä on koirien uimaranta, jossa kävin yhtenä juhannuksena osaomistuskoira Niilon kanssa uimassa.

Toinen Tuusulan puolen vilkas juhlapaikka on Gustavelund Kirkkkotiellä, jonka vieressä on ns. Kirkkoranta. Sitä vastapäätä oli ensimäinen kouluni, jossa taitaa nykyisin olla päiväkoti. Puucee-rakennuskin näytti olevan yhä pihan perällä. Saman tien varrella on seuraavakin opinahjoni. Ripillekin olen päässyt samalla tiellä. Viimeinen etappi Kirkkotiellä oli Koskenmäen pato ja sen kioski, josta en ostanut juhannusjäätelöä.

Vaan jatkoin S Marketin viereen jäätelölle sekä katsomaan ravintola Finneganin pihalle pystytettyä esiintymislavaa, jossa yöllä esiintyi Helmi ja Danny. Sitä kurkin aidan raosta ja muistelin Dannyn go-go tyttöä, jonka Petteripoika oli kotonani ns. kesälapsena 60 vuotta aiemmin. Jäljellä oli 60 kilmetrin juhannusajostani vain yksi kohde ennen kotiani. Sitä ei aikoinaan tunnettu urheilukeskuksena, vaan Lemmelän ja Valon monttuna, jossa olen oppinut myös uimaan, sekä ollut pelastamassa vedestä ainakin yhtä uimataidotonta. Sielläkin oli juhaanuksen viettäjiä, vaikka itse säästin lähes juhannusyön uintini samaan veteen, mistä kahden, kolmen tunnin lenkkini aloitunkin.

Vaikka ikääntyessä näytän viettävän aikaa yhä enemmän menneisyyttä muistellen, en ko olevani menneisyyden vanki. Vaan elän aikaani myös tässä päivässä tulevaisuudesta haaveillen ja suunnitellen. Enkä juuri nyt ole varma vietänkö sen tai osan Suomessa vai vallan Thaimaassa, joka näyttää olevan myös Morakotin toive. Sillä viimeksi tänä aamuna hän viestitti: "I love you too. I want you stay with me in Thailand forever. I take care to you."