Vaikka viimeaikaisiin ja välillä muulloinkin on blogeihini mahtunut ilon lisäksi surua, murhetta ja elämän rajallisuutta ehkä muidenkin mielestä liian kanssa, jatkan valitsemallani tiellä. Sillä syntymäpäivänikin yllä oli suruvaippa, vaikka sain tietää sen vasta eilen, kun Auliksen oheinen Messenger-viesti tavoitti minut. Niin kauan kuin olen blogeja kirjoittanut, olen ystäväni tai muuten minulle jotain erityistä merkinneen siirtyessä Taivaan areenoilla, muistellut häntä. Sekä toivottanut hyvää viimeistä matkaa ajan vankilasta. Minne uusi tie sitten itse kullakin viekään.
Nyt oli Alangon Penan vuoro, jonka tunsin kouluikäisestä lähtien. Varhaisimmat muistot ovat Koskenmäen Kisailijoiden verryttelypuku päällä olevasta, monipuolisesta urheilijapojasta Hyrylän urheilukentällä. Sekä linja-auton penkiltä joltakin kilpailumatkalta jotain urheiluseuraa vastaan jonnekin paikkakunnalle.Pena oli myös tarkka mattomies, joka oli ylpeä jäljistään. Niitä jätimme yhdessäkin ainakin Kinnusen mattoliikkeessä. Vuosien tauon jälkeen tai olisiko ollut toisinpäin, huomasin kuitenkin hänet säiliöauton kuljettajana. Ehkä yhtiö oli Shell.
Alkoholia elämäämme mahtui vuosikaudet liian kanssa. Kerran kesäpäivänä istuttiin naukkailemassa viinejä tai oluitamme Hyrylän taksikopin takana olevalla kukkulalla, kun Pena kysyi minulta yhtäkkiä, että lähdetäänkö lautalla Ruotsiin? Tähän minä, ettei minulla ole rahaa. Pena jatkoi, että hänellä on. Seuraavana päivänä oltiin laivaviinoinemme Tukholman kadulla, josta kaupungin poliisi palautti meidät notkumasta takaisin laivaan.
Sitten muutin Keski-Suomeen ja tiemme loittonivat. Kunnes eräänä päivänä Aulis otti yhteyttä, että otanko Penan vastaan? Hän oli varma, että tavat muuttuvat, jos veli tulee luokseni. Vastustuksestani huolimatta Pena tuli ja sai paikan Nurmelan hoitokodista. Kuinka ollakaan, Aulis oli oikeassa. Keski-Suomessa Pena löysi myös taivastien, jota myöten hän asteli syntymäpäivänäni iankaikkisuuteen. Joten hyvää matkaa sinne jonnekin. Tavataan tulevaisuudessa, jos Luoja sen sallii ja hyväksi näkee.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti