Äitienpäivä

Äitienpäivä on tuontitavaraa Yhdysvalloista, josta se rantautui Suomeen vuonna 1918. Ehkä eniten opettaja Vilho Reiman toimesta, sillä hän halusi auttaa, muistaa ja kunnioittaa leskiä sekä näiden lapsia sisällissodan jälkimainingeissa. Äitienpäivästä tuli virallinen liputuspäivä vuonna 1947 ja sitä vietetään Suomessa aina toukokuun toisena sunnuntaina. Vaikka äitienpäivä ei ole virallinen pyhäpäivä, se on Suomessa silti virallinen liputuspäivä.

Muistelen juhlineeni äitini ja läheisteni kanssa kerran äitienpäivää ravintola Kaiffarissa Irwin Goodmanin musisoidessa. Äitienpäivään liittyvän ja harvemmin soitetun, ehkä hänen kauneimman laulunsa voi kuunnelle klikkaamalla tästä. Se kannattaa kuunnella ajatuksella, vaikkei Irwinin musiikin ystävä olisikaan. Antilla on kyllä toinenkin laulu äidistä tai oikeastaan enemmän hänen pojastaan, joka on perinteisempää Hanmarbergiä.

Vuosikymmeniä äitienpäivä oli minun tärkein perhejuhla, johon osallistuivat äitini ja itseni lisäksi isäni, sisareni ja veljeni. Vuodet ovat tätä muuttaneet vieden ajan rajan taakse äitini, isäni, sisareni sekä ensimmäisen vaimoni Liisan, josta tuli kuolleen sisareni jälkeen äiti ja minusta isä. Muuttumattomana on pysynyt joskus valkoinen, mutta lähes aina punainen äitienpäiväruusu. Kun olin lapsi, monet niistä istutimme syntymä- ja lapsuudenkotini kukkapenkkiin. Kesäisin pihassamme kukkikin monta äitienpäiväkukkaa.

Ruusujeni istutuspaikka on myös muuttunut. Tänä vuonna tietoisesti istutin sen ensimmäisen kerran ainakin kuudelle äidille. Omalle äidilleni ja siskolleni Tuusulan Paijalan hautausmaalla sekä henkisesti viimeiselle asemalle Haapamäen sukuhautaan haudatulle Liisalle ja isoäidilleni Ouluun sekä Jyväskylään Olgalle, jonka puoliso jäi rintamalle ja ainut lapsi kuoli auton yliajamana jo nuorena. Avioeroni vei aikoinaan Liisan Saarnivaara-Soini sukunimestä poikaamme ja minuun viittavan Soinin, joten säilymme ja olemme siltä osin ehkä vain kirkonkirjoissa ja ihmisten muistoissa. Koin, että haudalle viemäni iso, punainen ruusu on myös Morakotilta ja Morakotille kauas Aasiaan, sillä hänkin on äiti.

Iloa oudolle mielelleni poimin joskus oudoista asioista, kun tänä aamuna huomasin hieman ylikokoisen ruusuni olevan isoin haudalle tuoduista äitienpäivä- ja muista kukista. Ehkä se on ok, sillä onhan se useamman äidin muistolle. Olen aina rakastanut äitiäni, vaikka vuodet ovat muuttaneet, jos ei rakkautta, niin ainakin sen tunnetta. Lapsena hän eli ja oli aina läsnä ikuisena turvasatamana. Odotin vain siskoni ja veljeni kanssa milloin hän tulee Elannosta työpäivän jälkeen kotiin. Pian 40 vuoteen äiti ei ole enää tullut ja sydämessäni on vain yhä rakkaammiksi tulevat muistot.

Tänään muistin tietoisesti samana päivänä monia itselleni tärkeitä äitejä isoäidistä lähtien. Heidän kaikkien kasvot nousivat sydämeni sopukoista rakkaina ja elävinä sunnuntaiaamuuni. Heistä varsinkin isoäitini ja äitini ovat erityistä, sillä ilman heitä minua ei olisi olemassa.