Jos en tiedä, on jäljellä usko

Uskostani tuonpuoleiseen olen kirjoittanut aiemminkin. Mutta kirjoitan taas, omathan ovat sivuni ja blogini. Maailma on väärällään erilaisiin uskontojen tarjoamiin totuuksiin uskovia, joiden mielestä toisin uskovat ovat vääräuskoisia. Totta kuitenkin lienee, että ihmistä suuremmasta älystä meille on kaikilla yhtä paljon tietoa, eli ei lainkaan. Juuri siksi kaikki se mitä meille tapahtuu kuoleman jälkeen on vain ja ainoastaan uskon asia tai varassa. Ehkä niin on hyvä tai peräti tarkoitettu, sillä luulen, että tieto on uskon surma ihmistä suuremmissakin asioissa. Mutta mihin minä sitten uskon ja en usko enkä tiedä?

Ihminen sen sijaan on monelta osin tyhmintä mitä tiedän. Tapamme esimerkiksi milloin mistäkin syystä tai syyttä toisiamme heimo- tai kansatolkulla ja keräämme ympärillemme mielettömän määrän tavaraa ja rihkamaa. Joita emme ole koskaan tarvinneet ja mitkä eivät ole tuottaneet itselle saati muille hetkenkään iloa. Ehkä suurimpia ison ikkunan järjettömyyksiä ovat sodat, joissa kai jokainen sotaan lähtevä ja lähettävä on valmis tappaamaan aivan ventovieraita isiä, äitejä ja lapsia ilman ainuttakaan järjellistä syytä. Kun tähän hulluuteen lisätään valta ja vallanhalu niin idässä kuin lännessäkin sellaiselle, jolle mikään ei riitä, jää jäljelle vain suunnattoman suureen surun tuottaminen ympäri maailmaa. Sen  estemistä ei mikään korkempi voima näytä haluavan tai kykenevän estämään.

Mutta vaikka olen uskovien mittareilla uskomaton tai vähintään vääräuskoinen, ateisti en heidänkään mielestä ole. Vaan uskon sellaiseen mistä en tiedä mitään koska haluan ja mikä käy järkeeni. Se on ietsismi, joka tulee hollannin sanasta ietsisme, "jotakuitsismi" tai "jonkinlaisuusmi". Jotakuitsismi on humoristinen ja hieman itseironinen termi kuvaamaan elämänasennetta tai toimintatapaa, jossa asiat tehdään "sinne päin" tai "jotakuinkin". Se on vastakohta perfektionismille ja pikkutarkkuudelle. Jotakuitsismin ytimessä on ajatus, että rima saa olla sopivan matalalla ja lopputulos on "riittävän hyvä", vaikka se ei olisikaan täydellinen. Jotakuitsismi on käytännössä suunnilleen-asenne. Jos reseptissä lukee 2 desilitraa jauhoja, jotakuitsisti kaataa niitä kulhoon silmämääräisesti ja toteaa: "Se on likimain siinä."

Se on myös armollisuutta itseä kohtaan. Hyväksytään, että kaiken ei tarvitse olla tiptop. Koti on siivottu "jotakuinkin", eli suurin osa villakoirista on poissa. Asiat saadaan valmiiksi nopeasti, koska aikaa ei tuhlata viimeistelyyn, jolla ei ole isoa merkitystä lopputuloksen kannalta. Koska sääntöjä ja ohjeita noudatetaan vain suuntaa-antavasti, tilaa jää luovalle soveltamiselle ja yllätyksille. Termi on muodostettu sanasta jotakuinkin, suunnilleen tai melkein. Se on saanut laajempaa näkyvyyttä muun muassa sosiaalisessa mediassa ja keskusteluissa, joissa halutaan kyseenalaistaa nykyajan suorituskeskeisyyttä ja jatkuvaa täydellisyyden tavoittelua.

​Jotakuitsismi on elämänviisautta, jossa keskitytään olennaiseen ja annetaan pikkuseikkojen olla hieman vinksallaan – koska elämä on usein hauskempaa, kun se on vain "jotakuinkin" hallinnassa. Se on aatteellinen suuntaus, joka syntyi Alankomaissa 2000-luvulla. Ietsistit uskovat, että maailmankaikkeudessa tai elämässä on "jotakin enemmän" kuin pelkkä materiaalinen todellisuus, mutta he eivät määrittele tätä "jotakin" tarkemmin. He hylkäävät sekä perinteiset uskonnot että tiukan ateismin. Siinä ei ole dogmeja – ei pyhiä kirjoja, profeettoja eikä institutionaalista uskontoa, vaan hyväksytään avoin henkisyys, että "suuria kysymyksiä" ei voi tai tarvitse ratkaista. Siinä epämääräisyys on hyve ja epävarmuus nähdään rehellisyytenä, ei heikkoutena. Ei ole välttämättä yliluonnollisia uskomuksia, mutta ei sulje niitä poiskaan. Ietsismi vetoaa kaltaisiini ihmisiin, jotka tuntevat olevansa "hengellisiä, mutta eivät niinkään uskonnollisia" ja kokevat ateismin liian kylmäksi tai dogmaattiseksi sekä haluavat säilyttää ihmetyksen ja merkityksen tunteen ilman uskontojen rakennelmia. Lyhyesti voisi todeta, että ietsisti sanoo en tiedä mitä se on, mutta jotain siellä on."