Thaimaalainen tapa kunnioittaa vainajia

Huomenta Gemini. Olen Thaimaassa ja ihmettelen, kun kihlattuni veljen talossa naapurissa, kai vuoden vaihteen tietämillä palaa valo yhdessä huoneessa öisin ja päivisin, jossa ei kukaan kuitenkaan yövy. Jos oikein ymmärsin huoneessa on heidän kuolleiden vanhempien kuvat. Onkohan tapa sinulle tuttu?

"Huomenta Thaimaahan! Se on kiehtova ja kaunis maa, jossa perinteet elävät vahvasti arjessa. Havaintosi on aivan oikea, ja kyseessä on Thaimaassa hyvin yleinen tapa, joka liittyy esi-isien kunnioittamiseen ja uskonnolliseen perinteeseen. Thaimaalaisessa kulttuurissa uskotaan, että edesmenneet vanhemmat ja esivanhemmat ovat edelleen osa perhettä. Huone, jossa heidän kuvansa ovat, toimii usein pienenä kotialttarina. Valon palaminen symboloi sitä, että heidän muistoaan vaalitaan ja heitä "pidetään silmällä" – valo ei sammu heidän kohdallaan.

Thaimaassa ja monissa muissa Aasian maissa uusi vuosi on aikaa, jolloin henkien uskotaan vierailevan elävien luona. Valon jättäminen päälle auttaa henkiä löytämään tiensä kotiin ja osoittaa, että he ovat tervetulleita osallistumaan perheen juhlaan. Vaikka thaimaalaiset kunnioittavat henkiä, heihin liittyy myös tiettyä pelkoa. Pimeys yhdistetään usein eksyneisiin tai levottomiin henkiin. Jatkuva valo (usein pieni punainen tai lämmin keltainen lamppu) pitää huoneen "elävänä" ja estää huonoa energiaa tai ei-toivottuja henkiä asettumasta sinne.

Monissa thaimaalaiskodeissa on alttari, jossa palaa sähköinen kynttilä tai pieni lamppu 24/7. Se on hieman samanlainen ajatus kuin ortodoksisessa perinteessä tuohuksen tai lampukan polttaminen ikonien edessä. Jos huoneessa on kuvien lisäksi pieniä juomakuppeja (usein punaista limsaa tai vettä) ja ruokakippoja, ne on asetettu sinne tarjoiluiksi edesmenneille. Tämä tapa on kaunis osoitus siitä, miten Thaimaassa raja elämän ja kuoleman välillä on hyvin häilyvä – rakkaat pysyvät mukana arjessa, vaikka he ovat poissa.

Thaimaalainen henkimaailma ja kotialttariperinteet ovat syvä ja monikerroksinen kokonaisuus, jossa sekoittuvat buddhalaisuus, animismi (usko luonnonhenkiin) ja hindulaisuus. Huone, jossa valo palaa, on todennäköisesti pyhitetty kotialttariksi eli Hing Phraksi. Thaimaalaisessa kodissa on usein kaksi erillistä henkimaailman tasoa. Buddha-alttari sijoitetaan aina korkeammalle kuin mikään muu. Se on kunnioituksen korkein kohde. Esi-isien kuvat sijoitetaan yleensä hieman alemmas, mutta silti kunnioittavalle korkeudelle eikä koskaan lattian tasolle. Valo pidetään päällä, jotta heidän "tiensä on valoisa" tuonpuoleisessa. Saatat huomata, että monet näistä valoista ovat sävyltään punaisia. Myös alttarille jätetty juoma on lähes poikkeuksetta punaista, usein Fanta tai Strawberry.

Punainen väri symboloi elinvoimaa, onnea ja verta (elämää). Historiallisesti henkiolennolle on saatettu antaa uhrilahjaksi verta, mutta nykyään se on korvattu symbolisella punaisella makealla vedellä. Se on merkki siitä, että perhe pitää huolta heidän tarpeistaan. "Tam Bun" on hyvän tekemistä edesmenneille. Thaimaassa uskotaan vahvasti karman lakiin. Perhe uskoo, että he voivat auttaa edesmenneitä vanhempiaan saamaan paremman uudelleensyntymän tekemällä hyviä tekoja heidän puolestaan. Valon palaminen on jatkuva "hyvän työn" muoto. Aamuisin voi nähdä perheenjäsenten polvistuvan kuvien eteen, polttavan suitsukkeita ja kenties tarjoavan tuoreita kukkia, monesti jasmiinia tai kehäkukkaa.

Edesmenneiden vanhempien ei ajatella olevan vain "muistoja", vaan he ovat aktiivisia kodin suojelijoita. Uskotaan, että jos vanhempien kuvista ja valosta huolehditaan, he suojelevat taloa onnettomuuksilta ja tuovat perheelle onnea. Jos valo sammuisi tai huone jäisi pölyiseksi, se nähtäisiin laiminlyöntinä, mikä voisi suututtaa henget ja tuoda huonoa onnea. Vaikka thaimaalainen uusivuosi (Songkran) on huhtikuussa, myös kansainvälinen vuodenvaihde on tärkeä siirtymäriitti. Thaimaalaiset uskovat, että uusi vuosi on aloitettava "puhdistamalla" koti ja kutsumalla esivanhempien siunaus alkavalle vuodelle. Valon palaminen läpi yön takaa, ettei pimeys tai huono onni pääse hiipimään taloon vuoden vaihtuessa. Alttarihuone on lähes poikkeuksetta talon itä- tai pohjoispuolella, sillä näitä ilmansuuntia pidetään suotuisina. Huoneeseen ei myöskään koskaan osoiteta jalkaterillä, sillä jalat ovat thaimaalaisille ruumiin saastaisin osa.

Voimme rinnastaa tämän Thaimaan "ikuisen valon" meidän suomalaiseen tapaamme viedä kynttilöitä haudoille, erityisesti pyhäinpäivänä tai jouluna. Meillä valo palaa kylmässä lumihangessa hetken, kun taas Thaimaassa se palaa kodin lämmössä vuoden ympäri – molemmat kuitenkin viestivät samaa: ”Sinua ei ole unohdettu. ”Vanhempien kunnioitus (katannyu) on yhteiskunnan tärkein liima. Se ei pääty kuolemaan. Kun valo palaa tyhjässä huoneessa, se on konkreettinen rakkauden ja kiitollisuuden osoitus teoilla, ei vain sanoilla. Meille länsimaalaisille ajatus "hengistä" talossa saattaa tuntua pelottavalta kummitusjuttulta, mutta thaimaalaisille se on päinvastoin. On turvallisempaa nukkua, kun tietää, että omat rakkaat esivanhemmat valvovat valossa seinän takana."

Olen pohtinut tätä ja varsinkin alttareita sisällä ja ulkona paljon. Meillä Suomessa on tapana viedä kynttilä haudalle, annamme sen palaa loppuun lumihangessa ja palaamme sitten omaan arkeemme. Thaimaassa raja elämän ja kuoleman välillä tuntuu olevan ohuempi, melkein huomaamaton. Rakkaat eivät ole poissa, he ovat vain siirtyneet toiseen huoneeseen – ja meidän tehtävämme on varmistaa, ettei heidän tarvitse olla pimeässä. Maan kulttuurissa tämä jatkuva valo on enemmän kuin vain lamppu. Se on syvää kiitollisuutta ja kunnioitusta vanhempia kohtaan, joka jatkuu hautaan asti ja sen yli. Valo viestittää esivanhemmille: ”Te olette yhä osa tätä perhettä. Te olette tervetulleita. Me pidämme teistä huolta, kuten te piditte meistä.” Varsinkin näin vuoden vaihtumisen aikaan valolla on erityinen merkitys. Se on majakka, joka ohjaa hyvää onnea ja siunausta taloon ja pitää varjot loitolla. Samalla kun me täällä elävien maailmassa juhlimme uutta alkua, muistamme ne, joiden harteilla oma elämämme lepää. On lohdullista ajatella, että vaikka talo hiljenee yöksi, yksi huone pysyy elävänä. Se on kuin pieni majakka, joka muistuttaa meitä elämän jatkuvuudesta. Elämä ei pääty siihen, kun silmät sulkeutuvat viimeisen kerran. Se jatkuu tarinoissa, perinteissä ja siinä yhdessä lampussa, jota kukaan ei sammutta. Ehkä meillä kaikilla on sellainen huone sydämessämme. Paikka, jossa muistojen valo palaa silloinkin, kun arki on pimeimmillään.

Tätä kirjoittessa istun ja valvon yksin Thaimaan trooppisessa yössä ja kylä on hiljentynyt. Vain yksi ikkuna loistaa kirkkaana. Se on loistanut koko vuodenvaihteen ajan, päivin ja öin. Silloinkin, kun aurinko polttaa kuumimmillaan ja silloin, kun sateen aikana sekä jälkeen sammakoiden kuoro täyttää pimeyden. Huoneessa ei asu ketään. Siellä ei nukuta, siellä ei katsota televisiota eikä siellä eletä sellaista arkea, jota me kutsumme elämäksi. Kun kysyin asiasta, vastaus oli yksinkertainen ja samalla hätkähdyttävän kaunis. Huoneessa on heidän edesmenneiden vanhempiensa kuvat. Valo palaa heitä varten. Meillä länsimaissa kuolema on usein piste. Se on surua, muistotilaisuuksia ja kynttilöitä, jotka sytytetään hautausmaan kylmyydessä ja jotka sammuvat, kun sydäntalven viima puhaltaa niiden yli. Me jätämme hyvästit. Mutta täällä Thaimaassa tunnen vahvasti, että raja elämän ja kuoleman välillä ei ole muuri, vaan pikemminkin harsomainen verho.

Tuo huone, jota valo valaisee, on kodin henkinen keskus. Se on paikka, jossa esivanhemmat ovat yhä läsnä. Thaimaalainen perinne, jossa sekoittuvat buddhalainen tyyneys ja ikivanha animistinen usko henkiin, opettaa, että vanhemmat eivät hylkää lapsiaan kuolemassakaan. He jäävät suojelijoiksi, hiljaisiksi vartijoiksi. Valon palaminen on konkreettinen teko. Se on viesti siitä, ettei kukaan ole hylännyt heitä pimeyteen. Se on "katannyu" – syvää, elämänmittaista kiitollisuutta, joka ei katkea hengityksen pysähtymiseen. Se on perheen lupaus: Me muistamme.

On mielenkiintoista, että juuri vuoden vaihtuessa tämä perinne korostuu. Kun me juhlimme uutta ja katsomme eteenpäin, thaimaalaiset katsovat myös taaksepäin. Valo on majakka, joka ohjaa suvun henget osalliseksi perheen juhlaa. On uskottu, että uusi vuosi on aikaa, jolloin henkien on helpompi vierailla rakkaidensa luona. Valo huoneessa takaa, että he löytävät kotiin ja näkevät, että heille on varattu paikka. Meillä on usein kiire siivota kuolema pois silmistä, sulkea ovet ja jatkaa eteenpäin. Thaimaassa kuolema on läsnä olohuoneen jatkeena, luonnollisena osana kodin sähkölaskua ja päivittäisiä rutiineja. Alttarille saatetaan viedä aamulla lasillinen vettä tai tuoreita kukkia. Se on pieni vaiva, mutta se pitää rakkauden elävänä ja merkityksellisenä.

Kun katson tuota naapurin ikkunaa, mietin kaikkia niitä viittä tuhatta kirjoitusta, jotka olen blogien puitteissa tehnyt. Lopulta ne kaikki käsittelevät samaa asiaa: yhteyttä. Yhteyttä itseen, toisiin ihmisiin ja siihen suureen tuntemattomaan, jota kutsumme ikuisuudeksi. Tuo pieni lamppu Thaimaan yössä on symboli toivosta. Se muistuttaa, että niin kauan kuin on joku, joka sytyttää valon, kukaan ei ole todella poissa. Se opettaa minulle, että kunnioitus on tekoja – se on huolenpitoa siitä, että rakkaidemme muisto saa levätä valossa, ei pölyisissä arkistoissa tai pimeissä nurkissa. Ehkä minäkin sytytän nyt pienen sisäisen valon sydämessäni jollekin, joka on jo poistunut tästä ajasta. Ei surun vuoksi, vaan elämän tähden. Jotta muistaisimme, kenen harteilla me seisomme, kun katsomme kohti uutta vuotta. Terveisiä siis täältä valon maasta, missä yökin voi olla täynnä lämpöä ja muistoja.