Elämä on...

Tällä hetkellä luen kirjaa inhimillisyyden löytäneestä ja kasvonsa menettäneestä miehestä. Yhden haastattelun hänestä voi lukea klikkaamalla tätä. Luulen ja muistelen Kimmo Oksasen olleen Hesarin toimittaja, kun kiinnostuin miehestä. Koin, että hän kirjoitti paljon samantapaisista laitapuolen aiheista kuin Hymyn-lehden Veikko Ennalakin. Jota arvostin ja arvostan yhä, vaikka hän onkin siirtynyt jo ajat sitten vihreämmille niityille. Tai ainakin jonnekin muualle tai toiseen olomuotoon, josta en ketään ajassa vaeltavana tavoita. 

Tosi lähellä se oli Kimmo Oksasellakin, josta selviytymisestä lääkäritkin sanoivat, että "ihme". Kun luen kirjaa, tuntuu oma vaivakuorma kohtalaisen kevyeltä kantaa, vaikka Kimmokaan ei valita ja vaikka itsekin popsin pillereitä vitamiineineen vuorokaudessa tusinan paikkella. Ja silloin tällöin Revitellet ja Panadolit päälle.

Sanotaan, että "ken vaivojansa valittaa, on vaivojensa vanki". Minäkään en sitä kovin helposti tee, vaikka välillä aamuisen Munallisten Marttakerhon istunnossa saattaakin joskus purskahtaa suusta joku oman vaivan valitus tai ainakin kertominen. Mutta monesti vain hymähdän, että ennen elvisteltiin otetuilla ryypyillä ja vuoteeseen viedyillä naisilla, mutta nykyisin sairauksien sekä otettavien lääkkeiden määrillä.

Yksi arkisen ilon aiheita on Thaikotimme pihan kasvien ja eläinten elämä ja etanan pelastusoperaatio silloin tällöin suihkuhuoneen seinältä puutarhaan. Tai oikeastaan tekemämme ja vihreää syötävää kasvavan Greenlandimme joukkoon. Mutta muutakin pihapiirissä tapahtuu. Naapurin kaikkea pelkäävää Securitydog on harventanut käyntejään. Lieneekö tarjoamamme kissojen farangiruoka väärää sorttia. Sen sijaan ruuasta nirsolle kujan Tricolorg-katille tuntuu nyt maistuvan ruoka kuin ruoka. Sillä se oli jonkun päivän kylän kolleille antavalla mielellä. Joka tapausessa kissat pitävät kaikki jyrsijät loitolla ja pikkuvarpusen langoilla.

Kanalauman pienimmänkään tiput kimppuun eivät kissat uskalla käydä. Siitä pitävät kukot ja aikuiset kanat huolen. Joista yksi näytti tuoneen synnytysosastonsa lääkekaapiksi muuttamani jääkaapin päällä olevaan matkakassiini. Nimittäin kun eilen sieltä pengoin Ulkomaalaisviraston ilmoittautumispapereita, tarttui hyppysiini neljä, pienenpientä kananmunaa. Tänään pistän niistä ainakin pari paustinpannulle. Jos ne ovat vielä ihmisravinnoksi kelpaavia, syön ne aamu- tai joksikin muuksi palaksi ripauksen suolan kanssa.

Täytyy kyllä sanoa, että jos joku, niin kana on kaikki- tai ainakin hyvin moniruokainen. Naapureiden eri ikäisiä, näköisiä ja kokoisia viettää päiviään pihassamme tusinan verran verran nokkien maasta koko ajan jotain syötävää. Ämpärin kokoinen roska-astiakin pitää inventoida monta kertaa päivässä monen kanan toimesta. Sitä en tiedä millä keinoin maan kana- ja varsinkin kissamäärä pysyy kurissa. Sille en usko enkä tiedä, että mirrien lukumäärää vähennettäisiin Thaimaassa samoilla keinoilla kuin isäni teki lapsuuden kodissani.

Joka tapuksessa tällä hetkellä Tricolorin lisäksi kaksi muutaman kuukauden ikäistä, ehkä sen jälkikasvua on ottanut pihamme kodikseen. Samalla kissat, mutta varsinkin kuvan sinisilmäinen ovat luikerrelleet takaisin sydämeeni, josta ne vuosia sitten siirsin sivuraiteelle siksi, että ne saalistavat pikkulintuja. Samassa otoksessa näkyy avokeittiön perällä kanakassin munintaosastokin. Myös Morakot on löytänyt yli 60 vuotta piilossa lymyilleen eläinrakkautensa. Thaimaan kokemukseni ovat myös osoittaneet kotokissan taipumukset lintujen ylivertaisesta surmansuusta vahvasti liioitelluiksi. Mutta jokainen elävä tarvitsee ravintonsa. Eikä huvikseen tai vallahimossa ahneuksineen omaakin rotuaan tappavaa ihmistä hevin voita kukaan eikä mikään.