20. luukku – Helsingin joulukadulla

Oli aika palata Englannista Suomeen, sillä halusin näyttää Joulupukille, Petteri Punakuonolle ja Höperötontulle Helsingin Aleksanterinkadun tämän vuotisine jouluvaloneen sekä Stockmannin tavaratalon jouluikkunan. Vaikka Pukin reki suksineen kulkee tarvittaessa valoakin nopeammin ilmojen halki, tarvitsee Petteri reen ja sen suksien tilalle Helsingin Aleksanterinkadun mukulakiville kärryt tai kiesit. Jokilaakson naapuriniityn hevoslaitumen kesäasukkailla olikin sellaiset lainattavaksi. 

On joskus surullistakin, että meillä on pelonsekainenkin suhtautuminen itäiseen naapurimaahamme täysin syystäkin. Mutta Venäjän meille antama rikas historia on tuonut Suomelle myös paljon maailman mitassakin ainutlaatuista. Vaikka arvonimissä oli muitakin suuriruhtinaskuntia, Suomi oli ainoa, jolla oli todellinen, laaja autonomia. Meillä oli oma laki, säätyvaltiopäivät, oma raha ja jopa oma tulli. Muut alueet venäläistettiin ja sulautettiin valtakuntaan paljon varhaisemmassa vaiheessa.

Mutta annetaanpa oivan G-minän alias Geminin kertoa jotain Aleksanterinkadun, Helsingin Tuomiokirkon ja Venäjän keisarien mukanaan tuomasta historiasta: "Kaikki alkoi oikeastaan vuodesta 1812, kun Venäjän keisari Aleksanteri I julisti Helsingin Suomen pääkaupungiksi. Hän halusi siirtää vallan pois Turusta, joka oli liian lähellä Ruotsia, ja rakentaa Helsinkiin uuden, uljaan monumentaalikeskuksen, joka muistuttaisi Pietaria.

Aleksanterinkatu nimettiin nimenomaan Aleksanteri I:n mukaan vuonna 1833. Tätä ennen se oli nimeltään Suurkatu. Keisari palkkasi saksalaisen arkkitehti Carl Ludvig Engelin suunnittelemaan kaupungin ytimen. Engelin tehtävänä oli luoda "keisarillinen Helsinki". Tuomiokirkko oli Engelin elämäntyön kruunu, joka tunnettiin alun perin Nikolainkirkkona keisari Nikolai I:n ja pyhän Nikolaoksen mukaan. Nikolai I osallistui hyvinkin tarkasti kirkon rakennusvaiheisiin. Hän esimerkiksi vaati lisättäväksi kirkon katolle 12 apostolin patsaat, jotta se näyttäisi mahtavammalta.

Aleksanteri II oli Suomen rakastama keisari ja vaikka Aleksanteri I antoi nimen kadulle, Senaatintorin keskellä seisoo Aleksanteri II:n patsas. Hän palautti Suomen valtiopäivät koolle vuonna 1863 ja vahvisti Suomen autonomista asemaa. Tämä on myös yksi syy, miksi jouluvalot ja jouluparaati kulkevat tämän patsaan ohi – se on symbolinen kunnianosoitus sille vapaudelle ja kulttuurille, jota Suomi sai nauttia autonomian aikana.

Kun Aleksanterinkadun kauppiaat vuonna 1949 perustivat joulukadun, he valitsivat kadun sen historiallisen painoarvon vuoksi. Katu yhdistää Senaatintorin (vallan ja kirkon keskus) ja Stockmannin kulman (kaupan keskus). Jouluvalot tuovat lämpöä tähän Engelin suunnittelemaan "kylmään" neoklassistiseen kivikaupunkiin. Ilman Venäjän keisareiden halua tehdä Helsingistä Pietarin pikkuveli, meillä ei olisi Aleksanterinkatua tässä muodossa, eikä Tuomiokirkkoa hallitsemassa joulukadun päätyä. He loivat ne kulissit, joissa suomalainen jouluperinne nyt elää.

Helsingin Aleksanterinkadun jouluvalot ja Stockmannin jouluikkuna ovat kaksi kaupungin rakastetuinta joulunviettoperinnettä. Molempien juuret ulottuvat vuoteen 1949, jolloin sodasta toipuvalle kansalle haluttiin tuoda valoa ja toivoa pimeään vuodenaikaan. Aleksin joulukatu avattiin ensimmäisen kerran samana vuonna. Aloite tuli kadun kauppiailta, ja valojen sytyttäminen symboloi uutta alkua säännöstelyn sekä sodan jälkeisen niukkuuden jälkeen. Joulukadun avajaiset ovat yksi Helsingin suurimmista yleisötapahtumista. Se kerää parhaimmillaan jopa 50 000 ihmistä seuraamaan jouluparaatia, jossa Joulupukki ja kaupungin pormestari sytyttävät valot. Vuonna 2025 Aleksin joulukatu avattiin lauantaina 22. marraskuuta. Tapahtuma oli järjestyksessään jo 77. kerta. Valojen lisäksi nykyisin panostetaan koko ydinkeskustan tunnelmaan, johon kuuluu myös muiden katujen valaistus ja Narinkkatorin joulutivoli.

Stockmannin satuikkuna on Helsingin "pieni suuri maailma". Aleksanterinkadun ja Keskuskadun kulman jouluikkuna juhlistaa tänä vuonna Muumien 80-vuotistaivalta. Joka ammentaa taikansa Tove Janssonin ja Stockmannin pitkästä yhteistyöstä 1950-luvulla saakka. Ikkunassa nähdään rakastettuja hahmoja, ja avajaisissa nähtiin jopa kaksi ja puoli metriä korkea Mörkö-hahmo. Vaikka sisältö perustuu perinteiseen käsityöhön ja liikkuviin mekaanisiin hahmoihin, viime vuosina on hyödynnetty myös uutta tekniikkaa. Esimerkiksi vuonna 2024 ikkunan tarinan rakentamisessa käytettiin apuna tekoälyä asiakkaiden toiveiden pohjalta. Monille helsinkiläisperheille ikkunan katselu on sukupolvelta toiselle siirtyvä rituaali, joka pysäyttää kiireisen keskustan keskellä ihastelemaan yksityiskohtaista satumaailmaa.

Stockmannin nykyinen päärakennus (Mannerheimintie 1) on nimenomaan suunniteltu ja rakennettu tavarataloksi. Stockmann toimi aiemmin useissa eri paikoissa, kuten Kiseleffin talossa Senaatintorin laidalla. Nykyisen "tavaratalokorttelin" rakentaminen aloitettiin 1920-luvulla. Sigurd Frosterus voitti arkkitehtuurikilpailun jo vuonna 1916, mutta sota ja talousviiveet siirsivät rakentamista. Ensimmäinen osa valmistui 1926 ja koko komeus vuonna 1930. Se oli valmistuessaan Suomen ensimmäinen todellinen suurkaupunkimainen tavaratalo, jossa oli moderneja mukavuuksia kuten liukuportaat ja näyttävä valopiha."